perjantai 2. joulukuuta 2016

Neulakivääri M1867


Neulakivääri, neulojakos sillä ammutaan? Ei, vaan nimi tulee siitä että neulamainen iskuri tässä aseiden nopean kehitysvaiheen välimallissa lävisti paperipatruunan ruutipanoksen ja iski luodin kannassa olevaan nalliin. Neula jäi siis laukaistessa keskelle palavaa ruutia ja kului äkkiä.

Tunnetumipia tämän tyypin aseista ovat J.N. von Dreysen mukaan nimensä saaneet. Tämä Venäjän armeijan kivääri M1867 tunnetaan suunnittelijansa JF.C. Carlin mukaan nimillä Carle, Karle tai Karl. Venäjän armeijalle näitä ehdittiin valmistaa hieman yli 200000 kpl ennen metallipatruuna-aseisiin siirtymistä.





Takatähtäimen levy valitettavasti puuttuu, samoin pistin.


 Armeijan aseessa on tietysti asianomaisten sotavoimien leimat.







Ase on ollut esillä Forum Marinumin perusnäyttelyssä vuodesta 1999, mutta palautui nyt takaisin Turun museokeskukseen.

The Carl needle rifle was officially adopted by the Russian Army in 1867. Only 200,000+ Carl rifles were manufactured in Russia, because a short time later, needle rifles were replaced by rifles with metal cartridges.

Kuvat: TMK / Masse Rantonen

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sisilian kuninkaan viitta


Tämä Wienin keisarillisessa aarrekammiossa oleva tekstiili tunnetaan Sisilian kuninkaan Roger II:n kruunajaisviittana, mutta Roger kruunattiin jo 1130, ja viitta valmistettiin Palermon kuninkaallisissa työpajoissa (khizana) vasta 1133-34. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoiden kruunajaisissa sitä käytettiin myöhemmin useinkin, Sisilian kuninkaan Fredrik II:n tultua 1200-luvun alussa myös Saksan keisariksi ja viitan tultua osaksi keisarikunnan kruunajaisasua.

Silkin tuotanto oli tullut Sisiliaan arabien mukana 800-900-luvuilla, mutta saaren kankaat eivät yltäneet laadultaan aikakauden parhaisiin. Viitan kangas onkin bysanttilaista, peräisin ehkä  keskisen Kreikan Thebasta. Viitan kirjailun (mm. tuhansia helmiä) ovat kuitenkin tehneet kuninkaallisen työpajan muslimikäsityöläiset. Kuva-aiheena on palmuksi kuvatun elämänpuun molemmin puolin peilikuvina kamelin kimppuun käyvä leijona, molemmat vanhaa Persian ja Lähi-idän kuvastoa.

Elämänpuun katsotaan viittaavan Sisilian hedelmällisyyteen, ja kristillisessä kontekstissa se kuvaa myös voittoa kuolemasta sekä ikuista elämää. Leijonat olivat usein käytetty hallitsijan symboli, ja tässä ne kuvaavat Rogeria itseään, pohjoisafrikkalaisten kameleiden kuvatessa kristityn kuninkaan voittoa Pohjois-Afrikan arabeista jotka aiemmin olivat pitäneet Sisiliaa hallussaan. Leijonaan kirjailtujen ruusujen katsotaan myös muodostavan leijonan tähtikuvion. Viitan alareunaa kiertävä, kuufalaista tyyliä oleva arabiankielinen kirjoitus kertoo tekstiilin valmistuspaikan ja ajan, vuosi 528 jälkeen Hidžran (1133-34 jKr.).

Normannikuninkaiden aika oli Sisilian loistokautta, ja viitta sen hienoimpia saavutuksia arkkitehtuurin ohella. Niinpä se on päässyt moniin julkaisuihin kuvaamaan Sisilian tai Välimeren alueen historiaa, keskiaikaista taidetta, islamilaista taidetta tai mitä milloinkin. Siksi olikin elämys päästä näkemään se vakiopaikallaan Wienissä, josta sitä ei viime kesänä ollut lainattu edes British Museumin samanaikaiseen näyttelyyn Sicily: culture and conquest. Näyttelyjulkaisuun se oli päässyt, itseoikeutetusti.

Dirk Booms & Peter Higgs: Sicily: culture and conquest, British Museum 2016
 

tiistai 29. marraskuuta 2016

Jöns Budde, kielenkääntäjä keskiajalta

Sain maanantaina aikaiseksi laittautua Turun tuomiokirkkoon kuuntelemaan FT Mikko Kaukon luentoa Jöns Budde ja hänen kääntämänsä kirjallisuus. Tämän Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksikin kutsutun Naantalin birgittalaisluostarin munkin Kauko määritteli pikemminkin "ruotsalaisen kielialueen ensimmäiseksi ammattimaiseksi kielenkääntäjäksi, jolta on säilynyt huomattava määrä käännöksiä".

Henkilönä Buddesta ei paljon tiedetä. Jöns eli Johannes Andersson käytti sukunimenään sekä muotoa Budde että Räk - viittasivatko nimet isän ja äidin maatilojen nimiin? Käyttämänsä ruotsin perusteella Jöns oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, mutta kieleen oli tarttunut jälkiä myös Turun seudun ja Uplannin murteista. Ensimmäinen maininta luostarissa hänestä on 1459, mutta vasta 1462 häntä kutsutaan "veljeksi". Koska se edellytti vähintään 25 vuoden ikää, on Jönsin täytynyt syntyä 1437 tai sitä ennen. Viimeinen elonmerkki hänestä on vuodelta 1491, siinä siis tietämämme rajapyykit hänen elämästään.

Kouluja Jönsin on täytynyt käydä, sillä hänen latinansa oli korkeatasoista. Alkuopetus tuli ehkä Turun katedraalikoulussa tai dominikaaniluostarin koulussa. Aivan varmasti hänen on täytynyt opiskella ulkomailla, ja Greifswaldin yliopiston matrikkelissa onkin maininta Johannes Buddesta vuodelta 1468 tai 1469. Johannes on kuitenkin merkitty dominikaaniksi ja toisaalta Jöns oli aivan varmasti Vadstenassa pääsiäisenä 1469. Mutta ehkä Jöns merkittiin dominikaaniksi koska oli käynyt Turussa dominikaanikoulun, eikä opiskelun Saksassa tarvinnut kestää kuin vuoden... spekulaatioita näemmä riittää.

Jönsin omalla käsikirjoituksia on säilynyt vain pari, muut ovat kopioita, ilmeisesti jo Jönsin elinaikana tehtyjä. Budden käännöksiä on säilynyt 1350 sivua, vaikuttava määrä, pääosin Raamattua, apokryfitekstejä ja ylipäätään hengellisiä kirjoituksia. Mukana on huumoria esim. sanaleikkien muodossa, mutta pääosin sisältö on synkkää synnistä ja helvetin kauhuista varoittelua. Helvetti kuvattiin mielikuvituksellisena paikkana, paradoksaalisesti samalla tavoin kuin kaukaiset maat kuten Intia - Kaukon mielestä sitä saattoi verrata suorastaan science fictioniin.

Jöns käänsi tekstejä tilaustyönä Naantalin ja Vadstena luostarille, ja ehkä siksi Juditin, Esterin ja Ruutin kirjat katsottiin sopivaksi lukemistoksi nunnille. Näiden latinantaito ei riittänyt omaan lukemiseen ja kännöksille oli kysyntää. (Itse asiassa, vaikka Raamattua ei ennen reformaatiota kokonaan käännetty, käännettiin siitä niin paljon otteita että se lähestulkoon tuli käännetyksi.)  Luostariohjeissa sääntökunnan naisjäsenille Budde vaikuttaa sortuneen mansplainingiin: nunnat eivät saaneet niin näkyvää roolia kuin Pyhä Birgitta itse olisi halunnut.

Jöns Budden latinantaito todettiinkin jo hyväksi, hänen käännöksissään on hyvin vähän virheitä. Aikakauden käännöstyössä on tunnistettu kaksi koulukuntaa: dominikaaninen joka käänsi vapaammin ja muunteli tekstiä, ja birgittalainen joka pysytteli tiukemmin alkuperäistekstissä, nykyajan tapaan. Budde edusti jälkimmäistä, ja hänellä oli myös tapana viljellä runsaasti latinankielisiä sitaatteja (niiden käännös seurasi heti perässä), ja suosia myös allitteraatioita eli alkusointua. Esipuheissa ja jälkisanoissa Budde tosin vähätteli taitojaan ja voivotteli käännöstyön vaikeutta, sellainen oli ajan konventio.

Reformaation myötä Jöns Budde unohtui. Käsikirjoituksista on löydetty 1600-luvun merkintä, jonka mukaan teksti on "huonointa ruotsia ikinä", johtuen ilmeisesti monista latinankielisistä sitaateista. Vasta Porthan löysi Budden, vaikka hänenkin mielestään itse tekstit olivat "katolista höpötystä". Kääntäjämunkin maine kasvoi 1800-luvun mittaan niin että 1900-luvulla Jalmari Jaakkola hehkutti häntä jo "suomalaisen humanismin ensi airueena ja suomalaisen esirenessanssin innoittuneena vesana". Mutta kuten Kauko jo alussa totesi, Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksi kutsuminen on liioittelua.

Kuvassa Jöns Budden Naantalin luostarille lahjoittama pateeni eli ehtoollisleipälautanen, jossa olevan henkilön on arveltu esittävän lahjoittajaa itseään, mm. puvusta riippuvien kirjoitusvälineiden vuoksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...