tiistai 31. elokuuta 2010

Miekka Suomessa


Turun museokeskuksen uusin julkaisu, Miekka Suomessa, on lähtenyt tänään painoon ja se julkistetaan Turun kirjamessuilla 1.-3.10.2010. Kirja ei ole enempää eikä vähempää kuin ensimmäinen värikuvitettu yleisteos miekan vaiheista Suomessa esihistoriasta nykypäiviin.

Sisältö koostuu kahdeksasta artikkelista:
Juhani Kostet, Johdanto: Ennen miekkaa - kivikauden tikarit
Unto Salo, Pronssikauden miekat
Mikko Moilanen, Rautakauden miekat
Janne Harjula, Keskiajan ja 1500-luvun miekat
Ingmar Kämpe, Ruotsin valtakunnan miekat vuosina 1550-1809
Tom Bergroth, Siviilivirkamiesten miekat Suomessa 1809-1917
Markku Palokangas, Miekka itsenäisen Suomen puolustusvoimissa
Marko Saari, Suomalaisten historianelävöittäjien replikamiekat

Kuvaajana (muiden kuin museoviraston esineiden osalta) on toiminut Martti Puhakka. Kirjan on taittanut graafikko Ulla Kujansuu, jonka kärsivällisyyyttä kirjan toimittajaa, tämän blogin pitäjää, kohtaan voi vain kiitellä. Mitä puutteita kirjasta ikinä voikaan löytää, on ne toimittajan syyksi laskettava.

Komea opus on joka tapauksessa tulossa. Maistiaisena otsikkokuva Ruotsinsalmen taistelussa 1790 saadun voiton kunniaksi valmistetusta sapelista. Kustaa III teetätti näitä taisteluun osallistuneille upseereille. Kuvan sapeli on merivoimien mallia ja sen säilässä on viiri veriuraa. Maavoimien upseereiden saamissa aseissa oli kaksi veriuraa. Sapelit valmisti tiettävästi turkulainen aseseppä Abraham Tillberg, jonka Venäjän keisarille valmistamasta sapelista oli jo aiemmin puhe.


Tässä vielä pieni yksityiskohta. Kädensuojuksessa on Kustaa III:n monogrammi, jossa roomalaisen kolmosen keskimmäinen I onkin lyhde, Vaasa-suvun heraldinen tunnus. Tiettävästi Kustaa III katsoi mielellään kuuluvansa tähän Ruotsin vanhaan hallitsijasukuun, vaikkei asialle geneettisiä perusteita ollutkaan.


Kuvat: TMK/Martti Puhakka


3 kommenttia:

morion kirjoitti...

Löytyykö Hintsalalta Nikulan 50-luvun artikkelia Tillbergistä?

Kari Hintsala kirjoitti...

Tarkoitat varmaankin Oscar Niculan artikkelia "Muuan mestariteos" Turun kaupungin historiallisen museon vuosijulkaisussa 1955? Hänellä näyttää olevan kuvan sapelista eri näkemys kuin keräilijä Ingmar Kämpellä, jonka artikkeliin (ja jonka kanssa käytyihin keskusteluihin) tämä blogiteksti perustuu.

Tillberg on mielenkiintoinen aihe. Kuulin taannoin että ruotsalainen asehistorioitsija Olof P. Berg on kirjoittamassa hänestä jotain, mutta en tiedä mitä hankkeelle kuuluu.

morion kirjoitti...

Niculan artikkeli on varmaankin ainoa jossa on jotakin historialista faktaa. Tillberg on ilmeisesti aina signeerannut tuotteensa eikä missään nimessä ole pystynyt minkäänlaiseen tilausvolyymiin. Kuvassasi olevaa Ruotsinsalmen muistosapeliakin on ainakin kolmea eri tyyppiä. Ilmeisesti upseeristo sai kuninkaalta luvan teettää ja kantaa monogrammillaan varustetun aseen. Moiset erikoisuudet olivat usein upseeriston itsensä kustannettavia ja laatu oli tilaajan mukaan. Myös Olof Bergin tekemissä kirjoissa on niin paljon väärennöksiä ja mutua että jättäisin sen samaan kategoriaan kuin Kämpen luennoinnit. Olisiko sinulta mahdollisuus saada skannit tuosta Niculan artikkelista. Olen aikainsaatossa kadottanut papperit. morion.antique@gmail.com
t. Peter Mustonen

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...