keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Pisa, osa II

Campo Santo  kerrotaan perustetun Golgatalta tuodun multakuorman ympärille ja sinne haudattujen ruumiiden lahoavan vuorokaudessa, näin Wikipedia. Sisäänkäynti näkyy tässä kirkon ja kastekappelin välistä.


Sisäpihan näkymä on todella hieno, tässä länteen päin.


Itäpäädyn kupoli kuuluu v. 1504 lisätylle Cappella dal Pozzolle.


Pohjoissiipeä. Sisäseinien freskot kärsivät tuhoja liittoutuneiden pommituksissa 1944. Restaurointi jatkuu yhä.


Länsipäädyssä roikkuvat Pisan satamaa aikoinaan suojanneet ketjut, muistona Melorian taistelusta 1284, jossa Pisa kärsi tappion kilpailijalleen Genovalle. Häviö merkitsi Pisan keskiaikaisen mahtiaseman loppua.


Vainajat on haudattu siipirakennusten lattian alle. Hautojen merkkeinä oli valtava määrä kivipaaseja, toinen toistaan mielikuvituksellisempia. Tässä pari flagellanttia (?), ehkä joku osaa tulkita tekstinkin.


Heraldiikkaa oli luonnollisesti paljon.


Ja tietysti päkalloja ja sääriluita, kenties barokin ajalta? Hautaamiset jatkuvat edelleen, uusimmat haudat olivat vain parin vuoden takaa, ja vainajien tittelit viittasivat joltiseenkin asemaan seurakunnan palveluksessa.


Campo Santon suojiin oli koottu myös koko joukko antiikin ajan sargofageja, tässä pari.




Piazza dei Miracolin etelälaidalla oli, kuten jo todettiin, palveluja turisteille, myös hevoskyytejä.



Lopuksi kuva Pisan kukkaloistosta ihan vain piristykseksi tähän Turun loskakeliin. Magnolioitako vai mitä lie, en ole floran tuntemuksellani koskaan pässyt loistamaan. :-)

2 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Näyttäisi bougainvillealta tuo kukkiva puu:) Olitteko siellä siis tammikuussa - immeiset on niin vähissä vaatteissa? Ollaan tänään lähdössä ja kesähän siellä taitaa olla...

Kari Hintsala kirjoitti...

Ei suinkaan tammikuussa vaan keskellä kuuminta heinäkuuta. Nyt siellä on varmaan ihan mukavaa kun lämpöä on n. 20 plusastetta.. :-)

Väri matsaisi bougainvilleaan vaikka se kai on enemmän köynnös kuin puu mitä pikipäin wikipediasta luin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...