maanantai 31. lokakuuta 2011

Sota ja rauha Euroopan päästä päähän

Samaan syssyyn strategiapeli eilisen postauksen päähenkilön sotaretkistä ympäri Eurooppaa vuosina 1805-15, Avalon Hillin 1980 julkaisema War and Peace. Tämä Tolstoin romaanilta nimensä lainannut peli on kokoelmani vanhimpia, ja niin kuluneeksi pelattu ettei Ranskan marsalkkoja esittävistä countereista tahdo enää nimiä erottaa. Pelin wikiartikkeli listaa skenariot ja säännöt niin perusteellisesti, etten lähde niitä tässä toistamaan, sanottakoon vain, että peli käsittää kaikki Napoleonin keskeiset sotaretket Austerlitzista Waterloohon sekä vielä ns. kampanjapelin koko kymmenen vuoden ajalta, yhden kuukauden vuoroina (aivan, se tekee 120 pelivuoroa).

Omimmillaan peli on lyhyissä skenarioissa (Austerlitz, Jenasta Friedlandiin, Wagram jne.). Kampanja moninpelinä johtaa pian umpikujaan. Jos Ranskan puolella on yksikin merkittävä suurvalta (Itävalta tai Venäjä), niiden liittouma on lyömätön, mutta yksin jäädessään Ranska on tuomittu. Kampanjasta on myös lyhyempi versio, joka käsittää vuodet 1812-15.

Yksiköinä on vain jalkaväkeä ja ratsuväkeä, lisäksi mukana on laivastoa sota- ja kuljetusaluksina, britithän eivät muutoin sotaan voisi osallistuakaan. Vain ratsuväki voi liikkua omin avuin, kaikki jalkaväki tarvitsee liikkuakseen komentajan. Näitä komentajia on alkaen Napoleonista ja Wellingtonista aina nimettömiin countereihin asti. Komentajan taidoilla on taistelussa huomattava merkitys ja se voi vaihdella (parhaimmasta huonoimpaan) 3-0. Tässä näyte countereista pelipaketin takakannesta.


Kuten näkyy, eri kansakunnat ovat saaneet värinsä jalkaväen takinvärin perusteella. Koska sininen on mennyt ranskalaisille, ovat sinitakkiset preussilaiset saaneet tyytyä harmaaseen, mikä 1900-luvun sodista kertovissa peleissä on saksalaisten osalta milteipä vakio. Espanjalaiset ovat keltaisia, koska muita värejä ei jäljellä ole, mutta kuten eräs uniformulogiaan perehtynyt pelaaja muistutti, taitaa espanjalaisilta historiallisesti jokin keltatakkinenkin ratsuväkirykmentti löytyä.

Joukkojen numeroarvo merkitsee miesmäärää: yksi strength point vastaa 5000 miestä. Joukkojen taistelutahto (morale) vaihtelee kansallisuuksittain ja tyypeittäin. Parhainta on kaarti (3), englantilaiset, ranskalaiset ja venäläiset ovat kansallsuuksina (2) ja muut (1), lisäksi militia, landwehr ja kasakat ovat (0). Taistelutahto vaikuttaa taisteluiden tulokseen ja voi alentua sen myötä. Mikäli morale putoaa nollaan, on armeijan vetäydyttävä.

Kartta koostuu neljästä taitettavasta osasta, jotka on liimattu tukevalle pahville (ns. mounted map). Yhdessä ne muodostavat keskisen Euroopan halki menevän vyöhykkeen, joka ulottuu Portugalista Moskovan taakse. Varhaiseen Avalon Hillin tyyliin kartta on varsin koruton. Tässä näyte kahdesta keskimmäisestä levystä, Ranskan ja Saksan alueesta.


Kartasta pääsemmekin siihen, miten hyvin pelissä on mallinnettu se tosiasia, etteivät varhaismoderdit armeijat kuolleet taistelukentille vaan kenttäsairaaloiden oljille. Joka kierros nimittäin heitetään noppaa, jonka tulos taulukosta katsottuna määrittelee joukkojen nääntymisen (attrition). Pitämällä joukot pienissä pinoissa (max 5 SP per hexi), voi riskiä vähentää, mutta talvi ja huollottomuus pahentavat tilannetta. Lisäksi karttalevyillä 1 (Pyreneiden niemimaa) ja 4 (Venäjä) nääntyminen on muita todennäköisempää. Venäjän osalta sen ymmärtää, mutta mitenkäs aurinkoinen Espanja? Vaan talvi sielläkin on, ja itse asiassa suuri osa keskistä Espanjaa koostuu hyvin karusta ylätasangosta, syy miksi siellä on filmattu koko joukko Amerikan autiomaihin sijoittuvia spagettilänkkäreitä.

Niin vain on, että suurenmoisinkin sotaretki voi hyytyä muutamaan katastrofaaliseen nääntymisheittoon ja armeija sulaa kuin lumi keväällä. Joukkoja tarvitaan myös muutaman hexin välein pitämään huoltoketjua käynnissä. Tämä tietysti sitoo hyökkääjän joukkoja mitä edemmäs mennään. Kun tähän lisätään vielä sääntö, jonka mukaan venäläisten taistelutahto karttalehdellä 4 nousee kolmosen, ovat ainekset Grande Arméen tuhoutumiseen Venäjällä 1812 valmiit: kasakat katkovat huollon, modifikaatiot nääntymiseen talven tultua huipussaan ja venäläisten vastarinta kaartinjoukkojen tasoa koko armeijan (paitsi kasakoiden) osalta.

Pitkä on matka kuitenkin myös toiseen suuntaan, ja jos Napoleon malttaa pysyä Pariisissa (mikä parantaa mahdollisuuksia kaksinkertaistaa ranskalaisten saamat täydennykset), voi Ranska sinnitellä pitkään alakynnessäkin. Pariisissa Napen on syytä pysyä senkin vuoksi, että komentajilla on riski kaatua (tai haavoittua) taistelussa, mikä hänen tapauksessaan tekisi lopun koko keisarikunnasta.

Mutta missä on Sven Tuuva? Ensinnäkään kartalla ei näy Savoa eikä muutakaan Suomea vaan se loppuu pohjoisreunassa Pietariin. Muiden pikkumaiden tavoin Ruotsinkin osalta on vedetty mutkat suoriksi ja sen joukot on esitetty vihreätakkisina Venäjän "satelliittijoukkona", ilmentäen siis vuosien 1813-14 tilannetta, jolloin Ruotsi osallistui Bernadotten johdolla sotaan Ranskaa vastaan. Bernadotte on muuten ainoa komentaja, joka esiintyy pelissä kahtena eri counterina, vuoteen 1810 sinisenä ja sen jälkeen vihreänä.

Koska pikkuvaltiot voivat vaihtaa puolta valloituksen tai diplomatian kautta, on kuitenkin mahdollista että Ruotsi ja Venäjäkin joutuvat sotaan keskenään. Suomen sota on mahdollista käydä varsin abstraktina versiona kartan ulkopuolella. Ruotsista itsestään näkyy maan eteläosa, sekä seitsenvuotisesta sodasta tuttu "Swedish Pomerania".


Ruotsin osallistuessa neljännen liittokunnan sotaan 1806-07 (pelin Jena to Friedland -skenario) Suomi oli vielä osa valtakuntaa ja suomalaisista joukko-osastoista tietääkseni ainakin Turun läänin rykmentti oli mukana tässä ns. toisessa Pommerin sodassa, joka on vielä ensimmäistäkin unohdetumpi. Eipä sitä oikeastaan muisteta muuta kuin siitä, että Bernadotte kohteli niin hyvin voittamiaan ruotsalaisia, että se osaltaan avasi hänelle kuningastien muutamia vuosia myöhemmin.

Youtubesta löytyy 3-osainen esittely pelistä:




Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnantuvassa 27.4.2012-24.3.2013.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Napoleonin haudalla


Les Invalides on Ranskan sotahistorian pyhättö, jossa militariaharrastajan on pakko käydä jos kaupunkiin eksyy. Tähän sotaveteraanien kodiksi rakennettuun kompleksiin kuuluu paitsi kolme museota, myös Église Saint-Louis des Invalidesin kirkko sekä siihen valmistumisen jälkeen lisätty Église du Dôme, jonka kupolin esikuvana monen muun vastaavan tavoin oli Pietarinkirkon kupoli.


Sen alle Saint Helenan saarella kuolleen Napoleonin jäännäkset tuotiin 1840 juhlallisessa rituaalissa nimeltä retour des cendres ("tuhkien palautus") ja sijoitettiin lattiatason alapuolelle tehtyyn pyöreään kryptaan, ja siellä sarkofagiin, joka on Äänisen seudulta louhittua aventuriinikvartsiittia eikä peräisin Suomesta. (Katso kuitenkin mielenkiintoinen perimätieto Porvoon seudulta.) Vihreä graniittijalusta on tuotu Ranskan Vogeeseilta.





Ja pitihän siinä tietenkin yrittää poseerata kuin tiedättehän kuka, mutta pieleen meni, sarkofagikin on eri kulmassa.


Kappeliin on haudattu melko lailla väkeä, mm. Napoleonin kaksi veljeä. Tässä Joseph, jonka pikkuveli ehti istuttaa niin Napolin kuin Espanjankin valtaistuimelle, jälkimmäisen seurauksena tuhoisaksi koitunut sota.


Henri de la Tour d'Auvergne, Vicomte de Turenne (1611-1675) taisteli ruotsalaisten rinnalla 30-vuotisessa sodassa ja ehti vielä sotaan Hollantia vastaan 1670-luvulla.


Sébastien Le Prestre de Vauban (1633-1707) oli arkkitehti, jonka nimi on linnoitusten historiassa suoranainen käsite. Hän paitsi suunnitteli valtavan joukon uusia linnoituksia bastionijärjestelmän pohjalta, myös kehitti menetelmiä piirittää niitä.


Täysin erilainen on Ranskan joukkoja ensimmäisessä maailmansodassa johtaneen Ferdinand Fochin hauta: kahdeksan poilua kantamassa marsalkkaansa haudan lepoon.


Hubert Lyautey taitaa olla useimmille täysin tuntematon nimi. Hän näyttää kunnostautuneen lähinnä siirtomaasodissa ja flirttailleen elämänsä lopulla ranskalaisten fasistien kanssa. Täällä hänenkin sarkofaginsa silti oli.


Napoleonin, sen numero I:n, lisäksi olemme kohdanneet jo Napoleon III:n. Mutta kuka oli Napoleon II? Hän oli alkuperäisen Napoleonin ainoa avioliitosta syntynyt jälkeläinen, "Rooman kuningas", joka isänsä syrjäyttämisen jälkeen eli loppuelämänsä Itävallassa ja kuoli tuberkuloosiin jo 21-vuotiaana. Sinne hänet myös haudattiin, mutta 1940 Adolf Hitler lahjoitti ruumiin sodassa juuri voittamilleen ranskalaisille (!). Hän on nyt samassa kappelissa isänsä kanssa, mutta ilman sydäntä ja sisäelimiä, jotka ovat edelleen Wienissä.


Ennenhän tämä sydänten hautaaminen erilleen ruumiista oli hyvinkin yleistä: Wikipedia listaa yhdeksän ihmistä, joista Invalidikirkossa on vain sydän.

Luodaan vielä katsaus kupoliin...


...ennen kuin käväistään toista kautta varsinaisessa Invalidikirkossa. Perinteiseen tapaan sen seinille on ripustettu sotasaaliina saatuja lippuja.



Ottaen huomioon, miten kauan Ranskan voittoisista sodista on, lienevät liput viruneet uv-säteilyn armoilla kauemmin kuin yhdenkään tekstiilikonservaattorin sielu sietäisi.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Venus de' Medici

Pienenä spin-offina eilisestä Louvre-muistelosta mieleeni juolahti käydä kuva-arkistoani läpi ja katsoa, missä Uffizin Venus de' Medici on tullut vastaan.

Ensinnäkin Hampton Courtissa...


...ja sitten Berliinin keskustassa, lähellä Tiergartenia eräällä pihalla.


Jälkimmäisestä tosin puuttuu jaloissa pyörivä delfiini, joka kertoo Afroditen alias Venuksen olevan juuri nousemassa aalloista, joista hän syntyi (Kyproksella vaiko Kytheralla, on kiistanalaista).

Kaikista tutuin versio hänestä on kuitenkin museomme omissa kokoelmissa.

Kuva: TMK/Museot Online
Yhdessä Apollon kanssa tämä papier-mâchésta tehty veistospari koristi aikoinaan Gustaf Mauritz Armfeltin omistamaa Joensuun/Åminnen kartanoa Halikossa.

Kumpi sitten on kauniimpi Afroditen ruumiillistuma, Milon vaiko Medicien Venus, ehkäpä lukijoilla on siitä mielipide?

perjantai 28. lokakuuta 2011

Louvre


Louvren taidemuseo uhmaa valtavuutensa vuoksi kaikkia määritelmiä, alkaen vaikkapa sisäpihan pyramidista, jossa on joko 666 tai 672 lasinpalasta, kummin sitten lieneekään. Työtoverini neuvosta saavuimme Louvreen kuitenkin maan alta, samannimisen metroaseman kautta. Alhaalla oli jäänteitä paikalla olleen keskiaikaisen linnan muureista.


Sodan tuhot oli symboloitu heijastamalla muureihin liekkejä - mielenkiintoinen efekti.


Muinaiskulttuureista ja antiikin ajoista on nähtävää Hammurabin laintaulukivestä alkaen.







Opaslehdykkään oli merkitty parhaimmat tärpit suunnistamisen avuksi. Kuuluisin mainittiin jo täällä, tässä toiseksi kuuluisin, Milon Venus 100-luvulta eKr.


Loistava esimerkki ranskalaisen hypettämisen korkeasta tasosta, mitä tulee materiaaliseen kulttuuriperintöön. Jouduttuaan palauttamaan Napoleonin Firenzestä vohkiman Venus de' Medicin vuonna 1815 ranskalaiset nostivat sen sijaan jalustalle (kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti) tämän viisi vuotta myöhemmin löydetyn Venuksen/Afroditen.

Huomattavasti nuorempaa tekoa oli tämä Antonio Canovan Eros ja Psykhe, hieman toisesta kulmasta kuin sen tavallisesti näette.


Kleopatran kerrotaan tehneen itsemurhan antamalla myrkkykäärmeen purra itseään poveen. Renessanssista alkaen taiteilijat ovat olleet vakuuttuneita siitä, että hänen täytyi tekoaan varten riisuutua kokonaan. Tässä Leonardo da Vincin koulukuntaan kuuluneen Giampietrinon versio.


Louvren gallerioita elävöittivät monet maalarit, jotka jäljensivät vanhoja mestareita.


Ilmeisesti Turun linnassa oli joskus vastaava tapa, sillä esilinnan interiööreistä on maalattu melkoinen määrä näkymiä, ei tosin enää vähään aikaan. Louvressa myös ymmärsi miten pieni meidän Edelfeltimme on Ranskan historiamaalauksiin verrattuna. Tämän genren edustajat olivat aivan järjettömän kokoisia, neliömetrejä luultavasti saman verran kuin suomalaisessa keskivertokaksiossa.

Yhdessä kohtaa aukeni näkymä myös säilytystilojen tapaiseen.


Militariaa ei esillä ollut paljonkaan, mutta tarvitsiko ollakaan kun siihen vähään kuului mm. "Kaarle Suuren miekka" Joyeuse.


Liekö Kaarle Suuri miekkaa nähnytkään, mutta Ranskan kuninkaiden kruunajaismiekkana tätä useaan otteeseen uudelleenmuotoiltua esinettä on käytetty ainakin 1200-luvulta saakka.

Muun perheen jo uuvuttua kiersin vielä Napoleon III:n huoneiston. Tämä oli ns. toisen keisarikunnan tyyliä kirjaimellisimmillaan.



Poistuimme Louvresta alussa mainitun lasipyramidin luona. Populaarikulttuuria tuntevat varmaan muistavatkin että sen alla sijaitsee Maria Magdalenan hauta. :-)

Viimeisenä nähtävyytenä Louvren alueelta Arc de Triomphe du Carrousel, jonka Napoleon rakennutti voittojensa muistoksi 1806-08. Silloin sen päälle sijoitettiin Venetsian Markuksenkirkon nelivaljakko. Milon Venuksen tavoin valjakko jouduttiin palauttamaan 1815. Uutta ei enää löytynyt, joten venetsialaisten valjakosta tehtiin nykyään paikalla oleva kopio.



.

torstai 27. lokakuuta 2011

Montparnasse

Montparnasse sijaitsee Pariisin 14. kaupunginosassa ja on todellinen käsite taidehistoriassa. Täällä asuneiden ja vaikuttaneiden taiteilijoiden lista on aivan käsittämätön. Ja tietysti tuosta maineesta otetaan kaikki irti. Hotellimme sijaitsi osoitteessa 56 Rue du Montparnasse ja oli nimeltään Unic Renoir Saint-Germain Hotel, erotuksena numerossa 39 sijaitsevasta pelkästä Hotel Renoirista.


Huone oli varsin vaatimaton, ja viileä, vaan tarkenipa tuolla kun koko perhe pakkautui samaan sänkyyn saman peiton alle.



Ebookersin sivulla kyllä lukee, ettei aamiainen välttämättä sisälly hintaan, eikä tässä tapauksessa sisältynytkään, vaan lähtöaamuna tuli lasku 10 € per henkilö per aamu.  Ei se oikeastaan muuten harmittanut, mutta yhtä hyvin olisi voinut saada vaihtelua aamiaisiin nauttimalla ne jossain lähistön lukuisista kuppiloista. Lisäksi tuli 1 € per lärvi per päivä kaupunkiveroa ja senhän Pariisin katujen ja bulevardien tallaamisesta mielellään maksaa.

Näkymä parvekkeelta. Huoneita oli paitsi kadunvarren rakennuksessa, myös sisäpihan siipirakennuksissa. Omamme oli edellämainitussa, ja ainoa ikkuna avautui yhteiselle parvekkeelle naapurihuoneen kanssa.


Sen varmaan arvaattekin kenen taiteilijan töitä esittävät julisteet koristivat aamiaishuonetta? :-)

Aivan vieressä oli alueen hautausmaa, Cimetière du Montparnasse. Jos on kaupunginosassa eläneiden julkimoiden lista pitkä, niin pitkä on myös sinne haudattujen kuuluisuuksien lista: Samuel Beckett, Man Ray, Charles Baudelaire, Jean-Paul Sartre, Guy de Maupassant, Alfred Dreyfuss... Emme olleet kuitenkaan bongaamassa ketää, joten tässä vain muutama satunnainen kuva paikan hauta-arkkitehtuurista.







Viimeisessä kuvassa näkyykin jo Tour Montparnasse, vuodesta 1972 alkaen Pariisin katukuvaa Eiffelin tornin ohella halllinnut yli 200-metrinen pilvenpiirtäjä. Ehdimme myös sinne, mutta vasta illallisen jälkeen, jolloin pimeys oli jo laskeutunut. Arkkitehtuurin rumuusäänestyksissä "hyvin" sijoittuneen talon huipulta oli hulppeat näkymät öiseen Pariisiin.






Eiffel-tornin valaistus innostuu aina välillä välkkymään kuin viimeistä päivää, näkymän voi löytää vaikka täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...