tiistai 31. tammikuuta 2012

Kun seinät kertovat

"Jos nämä muurit osaisivat puhua..." on varsinainen klisee, mutta Yorkin linnamuseon vankityrmissä ne todella puhuvat. Vankikopit ovat tyhjillään, mutta niiden seinille on heijastettu periodipukuihin puettuja näyttelijöitä kertomassa esittämänsä todellisen vangin (tai vartijan) kohtaloita.




Edellisessä kuvassa ainoa hahmo, jonka ennestään tunsin, 1739 hirtetty maineikas maantierosvo Dick Turpin, varsinainen Englannin Sika-Kyösti, joka omassa monologissaaan ränttäsi siitä miten hänet hirtetään hevosvarkaudesta vaikka hän on sentään murhankin tehnyt!

Hahmoja oikeuden edessä esittäviä videoklippejä löytyy täältä.

Varsin spooky oli myös täysin pimeä selli, johon astuessa alkoi kuulua huohotusta kunnes...


...esiin ilmestyi teksti kertomaan miten juuri tässä sellissä oli tukehtunut kuoliaiksi 9 miestä vuonna 1737.

Tekniikka oli tehty niin huomaamattomaksi kuin mahdollista:


Selleissä oli sensori, joka laukaisi esityksen kun joku astui sisään. Tyhjille seinille eivät hahmot esiintyneet.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Kotiin sodan jaloista 1914


Siviilit sodan jaloissa ei äkkiseltään luulisi olevan hyvä seurapelin aihe, mutta niinpä vain sellainen julkaistiin WSOY:n toimesta ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Matka kotiin 1914 Resan hem on kilpajuoksupeli, jossa sodan yllättämät suomalaiset pyrkivät mahdollisimman nopeasti pois vihollismaiksi muuttuneista Saksasta ja Itävalta-Unkarista ja takaisin Suomeen.


Lähtöpaikkoja on poikkeuksellisesti kolme: Wiesbaden, München ja Budapest. Kahden ensinmainitun reitit yhtyvät ruudussa 13 (Fontainebleau), mutta jäljelle jääneet haarat vasta Tukholmassa (62). Jokainen pelaaja varaa 25 pelimarkkaa, joista 5 markkaa annetaan kassaan, jonka voittaja saa pelin lopussa omakseen. Sitten vain matkaan kohti Helsinkiä läpi sotaan joutuneen Euroopan ja monenlaisten runomuotoon puettujen koettelemusten ja muutaman harvan onnenpotkun kautta. Yksi jälkimmäisistä on ruutu 7:

7. Louvain.   Pois täältä joutuin riennä, valtaa kauhu,
                  Niin hirmuinen on sodan pauhu.
                           (Muutetaan Pariisiin).


"Louvainin liekit" eli saksalaisten suorittamat teloitukset ja kuuluisan yliopistokirjaston polttaminen olivat sodan alun huomattava mediatapaus. Pelaajalle Louvain on kuitenkin mahdollisuus hypätä suoraan Pariisiin eli ruudusta 7 ruutuun 25.

Peli on ainakin ollut vahvasti ajan hermolla, lehdet ovat syksyllä 1914 epäilemättä olleet tulvillaan reportaaseja kotiin palanneista maanmiehistä. Tulisikohan enää kenellekään mieleen laatia peliä suomalaisten evakuoinneista maista, jotka UM julistaa matkustuskieltoon, viime talven Egyptin kriisin tapaan?

Peli on saatu Turun museokeskuksen kokoelmiin 1964.

Kuvat: TMK

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Seurapeli Vänrikki Stoolin tarinat


Seurapeli Vänrikki Stoolin tarinat on Oy Artko Ab:n tuotantoa mahdollisesti 1950-luvulta. Peli pohjautuu kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin samannimiseen runoteokseen, joka kertoo Suomen Sodan (1808-1809) tapauksista ja henkilöistä, kuuluu sääntöjen alussa oleva kuvaus.

Kilpajuoksupeli, mutta vailla karttaa, kuvituksena on "Vänrikeistä" tuttuja hahmoja "A.Edelfeltin y.m. mukaan", kenen piirtäminä, ei käy ilmi. Punaisten kohtien numerot viittaavat erinäisiin harmeihin ja etuihin, kaikki kirjasta peräisin olevien värssyjen ryydittäminä. Turkua ei mainita, mutta lähimmäs tulee no 11:

Lemun niemellä käytiin 19.6.1808 tuima yöllinen taistelu Ruotsista saapuneen sotajoukon ja Turun kaupungin vallanneen vihollisen välillä. Ruotsalaiset joutuivat vetäytymään ylivoiman tieltä takaisin laivoihinsa. Kentälle jäi omia ja vieraita.
"--- Ei hänen jäähyväisiään
omainen kuulla saa;
maa, jota kastaa verellään,
ei ole synnyinmaa. ---"
                                    (Kuoleva soturi)

Peli on tullut Turun museokeskuksen kokoelmiin 1970.

Kuva: TMK




lauantai 28. tammikuuta 2012

Pommeja Turkuun


Epäilty pommi entisen raitiovaunuhallin lattian alla osoittautui (onneksi) vain kiveksi, mutta muistutti taas kerran, miten monella tapaa historiallisella maaperällä täällä Turun museotoimen keskeisen kohteen - Turun linnan - kulmilla liikutaan. Turkua pommitettiin raskaasti niin talvi- kuin jatkosodassa, ja erityisesti kohteena oli Turun satama. Oikaisen lounaalle Turun linnaan usein satamaradan vartta, ja kuluneella viikolla on mieleen tullut kartta, jonka näin pari vuotta sitten Forum Marinumin Merikaupunki talvisodassa -näyttelyssä, ja johon oli merkitty kaikki sodan aikana kaupunkiin pudonneet pommit. Satamaradan katkaisu oli varmasti yksi tavoitteista joten radan suora osuus Linnankadulta Malminkadun länsipäähän oli tähtäämisen (ja koneiden tulokulmankin) kannalta ilmeisen hyvä maali - melkoinen ryväs osumia sille linjalle oli karttaan kirjattu. Osansa sai myös Harja- ja sivellintehtaan päärakennus, joka paloi maan tasalle uudenvuodenaattona 1939. Paikalle 1941 noussut talo on nyt Turun museokeskuksen toimitilana.

Kuvan pommi ei liity tapaukseen, mutta osansa silläkin Turun historiassa on. Pommi putosi Museonmäen koulun pihalle talvi- tai jatkosodan aikana ja sitä säilytettiin koulussa muistona aina vuoteen 1994, jolloin se siirrettiin Turun museokeskuksen kokoelmiin. Maarian- ja Aurakadun kulmassa sijaitseva rakennus oli tuolloin Turun suomalaisen lyseon käytössä, nyt siinä sijaitsee Cygnaeuksen koulu. Pommia on myöhemmin maalailtu ja siivekkeitä korjailtu.

Lea-Kaarina Hallanvaaran tutkielma Turun pommituksista talvisodan aikana löytyy täältä.

Kuva: TMK

perjantai 27. tammikuuta 2012

Sveaborg - seurapeli Suomen sodasta


"Sveaborg". Nytt historiskt sällskapsspel. Plan öfver finska kriget 1808-1809 on painettu Tukholmassa, painovuotta ei ilmoiteta, mutta takana oleva merkintä ajoittaisi pelin hankkimisen vuoteen 1891. Kyseessä on tavallinen kilpajuoksupeli, jossa liikutaan noppien määräämää tahtia numero 1:stä (Loviisa) numero 100:an (Ratan). Mustissa kohdissa odottaa menon kannalta kaikenlaista erikoista, joko hyvää tai huonoa. Paikkakunnan kohdalle on myös merkitty, milloin siellä käytiin taistelu tai milloin se joutui venäläisten haltuun.

Erikoista on, että pelissä on rahapalkinto. Jo alussa jokainen sijoittaa viitosen kassaan ja monet pysähdykset ovat itse asiassa sakkoja kassaan, joskin sieltä voi myös saada rahaa voitettujen taistelujen kunniaksi. Viimeiseen kohteeseen pitää päästä tasaluvulla, mutta ensimmäisenä sen tehnyt saakin sitten pitää koko kassan!

Tässä lähikuva Turun seudulta taistelupaikkoineen.


Turun (23) kohdalla lukee:

Här blir en pröfning: Åbo är
Af ryssen än besatt.
Derföre måste trenne mark
Du lägga uti skatt.
Men tycker du, det går ej an,
Ett kast du vänta kan.

Pihimpi voi siis maksamisen sijasta odottaa yhden pelivuoron, mutta riskeeraa samalla voittonsa.

Peli on hankittu Turun museokeskuksen kokoelmiin vuonna 1963.

Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnatuvassa 27.4.2012-24.3.2013.

Kuvat: TMK

torstai 26. tammikuuta 2012

Semnan rajakivi


Tämä hieroglyfein kirjailtu kivipaasi eli steela pystytettiin faarao Senusret III:n hallituskauden 16. vuonna, meille tutummin 1857 eKr. Senusretin tiedetään tehneen neljä sotaretkeä eteläistä naapuriaan Nubiaa vastaan. Niistä kolmannella hän teetätti tämän mahtinsa (kirjaimellisesti kiveenhakatun) julistuksen Niilin 2. kataraktin luokse, jossa sijaitsivat joen molemmin puolin Semnan ja Kumman rajalinnoitukset (jääneet nyttemmin Nasserin tekojärven alle).

Steela on nykyään esillä Berliinin Neues Museumissa. Saksaan sen aikoinaan hankki egyptologi Karl Lepsius (1810-84), jonka johtama retkikunta keräsi 1840-luvulla Lähi-idästä kaikkiaan yli 15000 esinettä. Mistä asti egyptiläiset olivat kiven tuoneet, ei ole tiedossani, mutta Lepsiuksen käytössä olleelle 1800-luvun teknologialle sen siirtäminen tuotti ongelmia. Näyttelytekstin mukaan neuvokas egyptologi muitta mutkitta kuumensi kiveä saadakseen siitä lohkeamaan paloja kääntöpuolelta ja kuorman näin pienemmäksi!

Edes tämä ei auttanut, vaan Berliinin raahattiin siinä vaiheessa vain kiven yläosa. Alaosa jäi Niilin rannalle, ja sen saksalaiset hakivat talteen vasta yli 40 vuotta myöhemmin. Varsin ronskia oli siis preussilainen muinaisjäännösten keräily, mutta tätä älköön heidän dissaamisekseen katsottako - yhtä kursailematonta lienee ollut muidenkin eurooppalaisten kokoelmahankintatouhu.

Lepsiuksen piirroksen kivestä löytää täältä ja englanninkielisen käännöksen täältä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Heksejä sadan vuoden takaa?


Turun museokeskuksen pelikokoelmaan tutustuessani esiin sukelsi kartta, joka oitis herätti strategiapeliharrastajan mielenkiinnon. Pahvikartta, riekaleinen, osa puuttuu, ja takana lyijykynämerkintöjä, jotka kertovat esineen kuuluneen itselleen Walter von Konowille, Turun kaupungin historiallisen museon ensimmäiselle intendentille, joka toimi virassaan vuosina 1896-1933.

Oikean alakulman teksti kertoo kustantajan olevan Osakeyhtiö Launis...


...ja vasemman alakulman signeeraus viittaisi vuoteen 1906.


Hauskaksi asian tekee se, että vallitseva wikipediaviisaus kertoo kaupallisten strategiapelien isän Charles S. Robertsin käyttäneen hexagonaaliruudukkoa eli hexejä ensimmäistä kertaa vuonna 1961, mutta tässäpä niitä vain on, Suomessa jo vuoden 1906 tietämillä painetussa pelikartassa.


Valitettavasti peli on vailla luettelonumeroa ja siten muuta alkuperätietoa kuin mitä kartasta itsestään on saatavissa. Kartta esittää nimetöntä (ja oletettavasti) imaginaarista rannikkoa edustan saarineen, siellä täällä on merimerkkien tapaisia merkintöjä ja myös veden syvyys on ilmaistu sinisen eri sävyillä.

Meritaistelu- tms. purjehduspeli? Kartan koko on 52 x 91 cm, hexien halkaisija 2,5 cm.

Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnantuvassa 27.4.2012-24.3.2013.



Kuvat: TMK

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vanhan Luoteisterritorion sodat (2) peli

A Dark and Bloody Ground on Against the Odds -lehden julkaisema peli Luoteisterritorion intiaanisodista nykyisen Ohion alueella vuosina 1790-95. Sodan kulkua käsiteltiin eilisessä postauksessa. Amerikkalaiset kärsivät vuosina 1790-91 tappioita, mutta ottivat opikseen ja alueen määrätietoisella sotilaallisella miehityksellä pakottivat intiaanit näille epäedulliseen taisteluun vuonna 1794.

Intiaanien pelaajalla on käytettävissään lukuisia heimoja johtajineen sekä mahdollisesti brittijoukkoja. Amerikkalainen pelaa uudisasukkailla sekä sotilailla, jotka voivat olla vakinaista väkeä (regulars) tai nostoväkeä (militia). Kartta käsittää Ohion alueen, tässä näyte. Sinisistä poikittaisraidoista koostuva nauha on Ohiojoki.


Maaston väri kertoo sen luonteen (clear, rough), lyhenne sen minkä intiaaniheimon alue on kyseessä (esim. W=Wyandot). Varsinaisia taisteluita varten on kolme erilliskarttaa eri maastotyypeille (settled, rough, wilderness)

Ja tällainen on counterivalikoima:


Useimpien lehtipelien tapaan tätäkin on pelattu vain kerran. Pelasin tuolloin amerikkalaisia ja menestyin mielestäni kohtalaisesti vaikka yksityiskohdat ovatkin unohtuneet, kovasti niitä uudisasukkaiden mökkeröisiä sinne korpeen kuitenkin pykättiin. Kolmella "mökillä" voi perustaa kylän (village), jota ei voi enää tuhota ja joka muuttaa alueen tyypiksi settled. Ehkä intiaaneja pelannut nimimerkki Metsis muistaa paremmin ja voi kommentoida varsinaisten taistelujen kulkua.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Vanhan Luoteisterritorion sodat (1) kirja

USA sai vapaussotansa päättäneessä Pariisin rauhassa 1783 haltuunsa Atlantilta Mississippijoelle ulottuvan alueen. Ohiojoesta pohjoiseen muodostettiin Luoteisterritorio, josta sittemmin ovat syntyneet kokonaan Ohion, Indianan, Illinoisin, Michiganin ja Wisconsinin, sekä osittain Minnesotan osavaltiot.

Valkoisen asutuksen levitessä jatkuivat alkuperäisväestöä vastaan käydyt taistelut entiseen tapaan, ja saavuttivat huipennuksensa vuosien 1785-95 intiaanisodassa. USA:n armeija kärsi näissä kahinoissa parikin pahaa takaiskua, molemmat yrityksissään vallata Ohion aluella sijainnut Kekiongan intiaanikylä. Josiah Harmarin retki päättyi tappioon vuonna 1790, mutta vielä pahemman tappion amerikkalaiset kärsivät seuraavana vuonna Wabashin taistelussa.

Ospreyn Campaign-sarjassa viime vuoden lopulla julkaistu kirja kertoo jälkimmäisestä sotaretkestä. Arthur St. Clairin johtaman yrityksen tunkeutua Kekiongaan nykyisen Cincinnatin tienoilta Ohiojoen varresta voi sanoa olleen tuomittu alusta alkaen: joukot olivat kouluttamattomia, varusteet kehnoja talvivisäähän, huolto takkuili eikä edes etäisyys tavoitteeseen ollut tarkasti tiedossa. Joukon leririydyttyä marraskuun alussa Wabashjoen varteen se joutui intianien saartamaksi ja tuhoutui lähes kokonaan.

Kertomus armeijan marssista metsässä kohti tuhoaan on teema, joka jollain omituisella tavalla kuulostaa samalta joka kerta, olivatpa tuhon omia Varuksen legioonat, 1700-luvun lopun amerikkalaiset tai ukrainalainen 44. divisioona. Mielenkiintoisempi on oikeastaan se kulttuurinen maisema, jossa tämä konflikti käytiin. Ohion alueen intiaaniheimojen päälliköt saattoivat olla jo hyvinkin eurooppalaistuneita ja asua taloissa huonekaluineen ja pöytähopeineen, mutta sotapolulle hekin silti lähtivät sotamaalauksin koristautuneina ja skalppeja keräten. Ei myöskään ollut itsestään selvää mihin etniseen ryhmään taistelijat kuuluivat, "valkoisia" ja "intiaaneja" oli molemmin puolin. Intiaanien tapahan oli adoptoidan kaapatut lapset ja näistä monet nousivat johtavaan asemaan heimossaan. Mitään sivistynyttä valistusajan sotaa tämä ei missään nimessä ollut, vaan vangiksi jääneitä odotti kiduttaminen ja kuolema.

Jonkinlaisena kuriositeettina voi mainita että ainakin kuvitustekstin mukaan intiaanien mukana oli sotilaallisina neuvonantajina kaksi brittiupseeria, molemmat 24. rykmentistä, joka itse seuraavalla vuosisadalla joutui vastaavanlaisen tuhon kohteeksi Etelä-Afrikan Isandlwanassa.

St. Clairin tappio pakotti USA:n johdon tehokkaisiin vastatoimiin. Tilalle tuli uusi kenraali, "Mad" Anthony Wayne, joka ajalle tyypillisesti klassismin innoittamana loi kaikista aselajeista koostuvan legioonan, jolla intiaanit lopulta kukistettiin "Kaatuneiden puiden taistelussa" 1794 (noiden puiden osalta kyseessä olivat muuten tuoreet myrskytuhot).

Kirjan Wabash 1791: St Clair’s defeat on kirjoittanut John F. Winkler ja kuvittanut Peter Dennis.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Glorian antiikki 106 (1/2012)

Odotetusti vuoden ensimmäisen Glorian antiikin teemana on Design, näin Helsingin designpääkaupunkivuoden alkaessa. Niinpä kerrotaan mm. mitä suomalaismuotoilua löytyy MoMA:sta ja miten Paavo Tynellin valaisimet löivät läpi USA:ssa.

Kartanoesittelyssä on ruotsalainen Ekolsund, tunnetuin Kustaa II:sta, mutta jonka omistajiin on kuulunut myös Turun tuomiokirkkoon haudattu Åke Tott.

Aivan uusi veto oli sarja pilvenpiirtäjistä. Sen aloittaa ei-niin-yllättävästi Empire State Building, joka 9/11:n jälkeen on taas New Yorkin korkein rakennus.

Kiinnostavin juttu oli ehkä kuitenkin Carl Ludvig Engelistä, josta kertova näyttely Koti Helsingissä – sydän Berliinissä on harmittavasti auki vain 12.1.-29.1.2012, joten näkemättä jää. Helsinki on ominut varsin onnistuneesti tämän saksalaisarkkitehdin, mutta muistetaanpas kuitenkin että hänen ihka eka työnsä Suomessa oli Vartiovuoren tähtitorni Turussa.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Sika-Kyöstin pistooli


Perjantaiesineenä yksi Turun museokeskuksen legendaarisimpia aseita, ns. Sika-Kyöstin pistooli. Tällä nimellä tunnettiin 1800-1836 Varsinais-Suomessa elänyt Kustaa Nummelin, jonka rikollisura päättyi nimismies Landzettin toimesta Raision kirkolla. Peiteoperaatiossa ryövärin seuraan soluttautunut Landzett ampui tämän pidätystilanteessa. Museon kokoelmiin pistooli tuli "aseena, jolla Sika-Kyösti ammuttiin", mutta hänet surmattiin haulikolla, ja molemmista päistään lyhennetty ratsuväen piilukkoinen pistooli onkin ollut omiaan rikolliselle, jonka piti kätkeä se vaatetukseensa.

Ase on esillä Liedon Vanhalinnassa eilen avautuneessa näyttelyssä Maaseppien aseita - niuhat, väljät ja kiväärit, joka on tehty yhdessä Arma Aboan kanssa, ja jossa on myös Metsästysmuseon ja Turun museokeskuksen esineitä. Tässä pari kuvaa eilisillalta.



Toinen vetonaula oli Metsästysmuseon kokoelmista saatu Martti Kitusen (1747-1833) karhupyssy, asiaankuuluvasti karhuntaljan kera.


Samaan aikaan avautui näyttely Vaatteen viesti, kokonaan Vanhalinnan omista kokoelmista koottu.



Päärakennuksen alakerrassa myös maalauksia ja luontokuvia. Näyttelyt ovat auki kevättalven ajan.

torstai 19. tammikuuta 2012

Pikkuruisia sotureita


Matka jatkui Tampereelle, jossa tutustuttiin Vapriikin Miekkamiehiä ja fantasiasotureita – tinasotilaista miniatyyripeleihin -näyttelyyn. Esillä oli keräilijöiden ja peliharrastajien miniatyyriarmeijoita metallisina ja muovisina.







Elektronisten pelien tavoin miniatyyripelitkin ovat minulle tuntematon skene.
Ei voi kuin ihalla sitä että jollain on kärsivällisyyttä maalata näitä ehkä monisatapäisiä armeijoita.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tankki ja vetovaunu

Hämeenlinnasta lähtiessä poikettiin vielä linnan lähellä sijaitsevassa varustemyymälässä. Sen komistuksena oli kaksi sotilasajoneuvoa, molemmat neuvostoliittolaista alkuperää.


Talvikamoon maalattu T-26 kantoi nimeä Kirov samanimisen kommunistijohtajan mukaan. Tämä yksitorninen, 45 mm tykillä varustettu M1933 tunnettiin Suomessa mallina T-26 B. Vaunun esikuvana olivat englantilaiset Vickersit, joita tapasimme (2-tornisina) Chacon sodassa.


Tykistön vetovaunu Komsomolets ("nuorisoliittolainen") T-20 taas oli saanut pintaansa Suomen panssaridivisioonan tunnuksen. Suomalaisten saaliiksi jäi vuosimalleja M1937 ja M1939.

Molemmat olivat todella tyypillisiä sotasaalismalleja, T-26-vaunuja vallattiin yli 100 kpl ja Komsomolets-vetovaunuja yli 200 kpl.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Sähkömuseo Elektra

Joulun väliviikolla vierailimme Hämeenlinnassa, Sähkömuseo Elektrassa. Sen perusnäyttely kertoo luonnollisesti sähkön tuottamisesta...



...mutta varsinkin sähkön vaikutuksista kotitalouksissa ihmisten jokapäiväisen elämään.





Porukan nuorimmalle riitti kokeiltavaa härpäkettä.


Mutta mehän emme olleet Hämeenlinnassa varsinaisesti sähkön takia, vaan tutustumassa näyttelyyn Electrasta Pongiin - Piongista Pleikkaan oman tulevan peliaiheisen näyttelymme vuoksi.



Se Electra muuten oli 1920-luvulta oleva "elektroninen tietovisa": piuhan yhdistäminen oikeaan vastausvaihtoehtoon sai valon syttymään.


Kysymys- ja vastauskortteja oli enemmänkin, mutta liitännät aina samat joten oikeat kysymys-vastaus-parit oppi pian muistamaan.

Itse en oikeastaan koskaan ole päässyt elektronisen pelaamisen sisään (mistä syytän korkeaa ikääni), mutta muissa läsnäolijoissa mm. tämä laite herätti asiaankuuluvia nostalgiaviboja.


Enpä olisi arvannut sitäkään että pelikonsoleja signeerataan, mutta uskottava se vain on.


Pelkkään katselemiseen ei tarvinnut tyytyä vaan museon aulakahvilaan oli järjestetty pienimuotoinen pelihelvetti (kuvassa myös vieraanvarainen isäntämme Kimmo Kyllönen).


Mutta mikäs tämä härpäke on?


Mies taustalla on Nikola Tesla (1856-1943), sähköalan monipuolinen keksijä, voisi kai sanoa suorastaan nero. Härpäke itse on puolen miljoonan voltin teslakäämi, jonka päällekytkeminen pimennetyssä museossa on todella sähäkkä elämys. Se kannattaa mennä kokemaan paikan päälle: Elektra on auki toukokuusta elokuuhun ja muulloin sopimuksesta, yhteystiedot löytyvät täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...