maanantai 11. kesäkuuta 2012

Viikinkejä Hämeenlinnassa

Kun vauhtiin päästiin, niin muistellaan samaan kyytiin kesän 2008 keskiaikamarkkinat Hämeenlinnassa. Kuva-arkistoni kertoi, että vettä satoi ja kuvaaminen jäi vähemmälle. Historianelävöittäjäryhmä Faravidin sudet esiintyi ja siitä on muutama kuva.







Rohan tallit pitivät paikalla turnajaiset.


Ja olivathan paikalla myös Katti Matikainen ja Nakkirakki! Markkinoilla kuvattu Katinkontin jakso esitettiin seuraavana talvena.


Itse ostin markkinoilta Rautaportin valikoimaan kuuluvan tikarin, jota olen sittemmin aina linnan keskiaikateemaisissa tapahtumissa kanniskellut. Se on 1200-luvun väistintangollista mallia ja kerran arkeologisia löytöjä esitellessä sattui hauskasti että esillä oli lähes täysin samanlainen maalöytö Turusta. Aseen alkuperäistä ulkonäköä esitellessäni saatoin kaivaa samanlaisen vyöltäni. Replikoiden tavoin tikari on teroittamaton, joten olen sitä näissä lastentapahtumissa antanut tenavien pideltäväksi. Sanon silloin aina ettei se ole terävä kuin kärjestään - ja sataprosenttisen varmasti pieni sormi menee kärjen terävyyttä kokeilemaan.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...