perjantai 24. elokuuta 2012

Varhainen Monopoly Turku


Monopoli on peli, joka nykymuodossaan juontuu jo vuodesta 1935, mutta Turkuun sijoittuva versio on Wikipedian mukaan ollut myynnissä vasta vuodesta 2007. Omatekoisia Turku-Monopoleja lienee tehty ajan saatossa monta. Kirjastonhoitajamme toi minulle yhden, vuonna 1951 julkaistun Turunlinnan tarina -kirjasen takakannen sisäpuolelle piirretyn ja väritetyn versioon. Museon leima kirjassa on vuodelta 1971 eli  "omakustanne" rajautuu näiden vuosilukujen väliin.

Kaupallisen Turkupelin lauta löytyy mm. Boardgamegeekistä, joten tarkastellaanpa miten Turun kiinteistöjä on arvotettu. Huomattakoon kuitenkin ettei kotitekoisen pelin lauta ole neliö vaan suorakaide, mikä on rajannut lyhyiden sivujen tonttimäärää.

Vankila on molemmissa itsestäänselvästi Kakola. Kalleimmat kiinteistöt on vanhemmassa pelissä sijoitettu Kauppatorille ja Vartiovuorelle, uudemmassa Kauppatorille ja Eerikinkadulle. Halvimmat hotellit rakennetaan edellisessä Humalistonkadulle, Käsityöläiskadulle ja Puistokadulle. Muina ruutuina kotitekoisessa pelissä ovat mm. Aurajoki, satama ja maauimala. Satama löytyy myös kaupallisesta versiosta, ja sen lisäksi rautatieasema, tavara-asema ja Kupittaan asema.

Kuinkahan moni muistaa askarrelleensa oman kotikaupunkinsa Monopolin?

Turunlinnan tarinan kansi oli muuten tällainen:

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...