tiistai 30. heinäkuuta 2013

Setumaa (1): Obinitsa

Viron-matkailu jatkui heinäkuun alussa, jolloin suunnattiin maan kaakkoiskulmalle. Siellä ensimmäisenä kohteena oli setukaisten (omakielinen nimi seto) asuttama rajaseutu, Setumaa. Jo matkalla Tallinnasta oli kansallispukuinen opas tarjoillut tuhteja pontikkaryyppyjä. Viron laki sallii kotipolton muttei tuotteen myymistä, tarjota sitä vieraille toki saa.


Suolakurkun kera, totta kai!


Ensimmäinen setukohde oli Obinitsan kylä seudun eteläosassa. Siellä toimii taidegalleria ja kulttuurikeskus vanhassa kauppiaantalossa.


Hauskasti olivat obinitsalaiset todenneet asuvansa Obin ja Nizzan puolivälissä.


Paikan emäntä kertoi talon asukkaiden vaiheista. Kuten saattoi olettaa, oli kauppiaalle neuvostomiehityksen myötä tullut matka Siperiaan. Hän oli sieltä selvinnyt takaisin, vaimo ei.


Luonnollisesti myynnissä oli kaikenlaista setujen käsityötä, ja esillä mm. näitä hopeakoruja, joita setunaiset ovat kantaneet päällään aina uusimpiin aikoihin asti.


Tuloiltanamme opas oli näyttänyt yhtä matkalaista mannekiinina käyttäen miten koko hökötys puetaan päälle. Siihen settiin oli kuulunut pari kiloa hopeaa, mutta kuudenkin kilon kantamuksia tunnetaan. Suuri solki tulee keskelle rintaa, ja sitä saavat pitää vain hedelmällisessä iässä olevat naiset, kerrottiin meille.

Kankaiden kuviointia painoväreillä harrastetaan myös paljon, tässä välineitä siihen.


Talon edustalla oli yksi monista Kaakkois-Viroon pystytetyistä National Geographic -lehden keltaisista kehyksistä. Ne ovat eräänlaisia ikkunoita kultuurimaisemaan jos oikein ymmärsin.


Vielä käytiin läheisen järven rannalla, "Lauluäitien" mäellä. Siellä on muistokiviä tunnetuille kansanlaulujen esilaulajille.


Kivien keskellä oleva veistos on asiaankuuluvasti setunaisen kansanpuvussa.


.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Saaren kartano ja Lyckholmi Muuseum

Saaren kartano on kuulunut jo sukupolvien ajan von Rosenien suvulle, ja kuuluu edelleen. Monien Viron kartanoiden tavoin se on rakennettu uudelleen raunioista.


Ja monien kaltaistensa tavoin se on nyt majoitus- ja ravitsemuskäytössä. Itse virkistäydyimme siellä kahvitauon verran.


Von Rosenin vaakunassa on, mitäpä muutakaan kuin ruusuja.


Pihapiirissä olevassa 1700-luvun tallirakennuksessa toimii Lyckholmin museo.


Esineistö ja sen esillepano toi elävästi mieleen suomalaiset kotiseutumuseot.



Samantapaisella loukulla on kärpäsiä pyydystetty Suomenlahden molemmin puolin.


Tämä pömpeli herätti seurueen kansatieteilijöiden huomion. Arvelut mehiläispesästä osoittautuivat oikeiksi.


Omiin silmiini tarttui militaria. Postitorven vieressä olevien kiikareiden kerrottiin olevan ensimmäisestä maailmansodasta.


Päärakennuksessa oli myynnissä kartanon omia tuotteita, mm. vodkaa, jota toki piti ostaa mukaan.

 .

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Noarootsin kirkko

Noarootsin kirkossa, viroksi Noarootsi kirik ja ruotsiksi Nuckö kyrka, ei käyty sisällä, joten tässä pari kuvaa ulkoa.



Mielenkiintoisia olivat hautakivet, joiden muotoa kutsutaan meillä usein "kelttiläiseksi ristiksi". Mallin sanotaan tulleen tänne Gotlannista.


Vasta kun asia nousi puheeksi, kiinnitin huomioni siihen, että "tavallisten" ristien sakarat olivat usein tavattoman leveitä.


Kalkkikivi ei materiaalina ole omiaan pitkiin ja ohuisiin muotoihin ristin tasavarren tavoin. Pyöröristi on parempi siihen.

Hautausmaalla oli muistomerkki...


ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille...


Viron vapaussodassa kaatuneille...


ja toisessa maailmansodassa kadonneille.



Viimeksi mainittu aivan lohduttoman pitkä, ja jälleen muistutus toisen maailmansodan tuhoisuudesta tällä Euroopan kolkalla.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Klottorp

Jonkinlaisena kuriositeettina kävimme Viron Läänemaalla sijaitsevassa Klottorpin neukkuaikaisessa ohjustukikohdassa. Viimeiset neuvostojoukot lähtivät Virosta 1994, ja jäi hämäräksi oliko paikka tyhjennetty ensimmäisten vai viimeisten joukossa. Umpeen se oli aika hyvin ehtinyt parissa vuosikymmenessä kasvaa.







Jos neukuilta olikin jotain taakse jäänyt, oli se kaikki kollattu jo moneen kertaan. Bunkkereiden sisällä oli vain kenellekään kelpaamatonta roskaa.




Nuotion jäänteistä päätellen joku paikalla aina silloin tällöin käy, ja poikkesimmehan mekin sinne.


Herättihän tuo monenlaisia mietteitä imperiumien rapistuneista jäänteistä ja niiden muistamisesta tai unohtamisesta. Mitkään muinaismuistolait eivät Neuvostoliiton raunioita taida suojella, mutta käsittääkseni jonkinlainen "kylmän sodan arkeologia" tai ainakin luolatutkimustyylinen kiinnostus kaikenlaisiin maanalaisiin atomisuojiin on jo syntynyt. Klottorpin ruohottuneet kummut eivät kylläkään ole monumentaalisimmasta päästä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

TKHM:n vuosijulkaisu (6-7) 1942-1943

Tuplanumeron ensimmäinen artikkeli oli Nils Cleven kirjoittama Euran käräjämäen tuomarinympyrä, ja käsitteli hänen ko. paikassa kesällä 1942 tekemiään kaivauksia. Rautakautisen kalmiston esineistö päätyi kokoelmiimme päänumerolla 13639. Paikka oli siis alunperin kalmisto, mutta myös Cleve päätyi sihen, että se olisi voinut toimia jonkinlaisena oikeudenkäyntipaikkanakin.

Kaksi muuta artikkelia kertoivat museon uutuushankinnoista, edellinen arkkipiispa Jacob Tengströmin (kannen kuvassa) ja hänen appivanhempiensa Karl Caloanderin ja Anna Margareta Backmanin muotokuvista, joista em. saattoi olla J.E. Lindhin ja jälkimmäiset Per Fjellströmin (1717-90) maalaamia. Jälkimmäinen hankinta oli suutarinkisällien ammattikunta-arkku vuodelta 1676. Tämä Tukholmassa tehty arkku oli alunperin kuulunut kankurien ammattikunnalle. Arkun sisältöön kuulunut hopeinen tervetuliaismalja on päätynyt Kansallismuseon kokoelmiin. Ammattikuntalaitoksen lakkauttamisen jälkeen "Turun Suutarinsällien Sairaus- ja hautausapukassana" jatkanut yhdistys lopetti toimintansa toisen mailmansodan aikana.

Vuoden 1941 toimintakertomuksen on kirjattu kovin Turun museotointa koskaan kohdannut isku. Kesäkuun 26. päivänä Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa paloi Turun linnan päälinna kirkkoineen, samoin kuin kolme läheisen ulkomuseon rakennusta. Linna oli suljettu yleisöltä 22. päivä, sitä ennen siellä oli ehtinyt vierailla 15615 kävijää. Luostarinmäki pysyi auki koko vuoden ja siellä kävi 4154 henkilöä. Kokoelmat karttuivat 119 päänumerolla ja 481 esineellä, viimeiseksi päänumeroksi jäi 13569. Suomen Museoliitto piti vuosikokouksensa Turussa 4. lokakuuta.

Vuoden 1942 toimintakertomus kertoo linnan olleen kiinni koko vuoden. Luostarinmäellä laskettiin 5727 kävijää. Kokoelmat kasvoivat 95 päänumerolla ja 544 esineellä, päänumeroiden luku nousi 13665:een. Tutkimustöihin kirjattiin paitsi Cleven kaivaukset Eurassa, myös Irja Sahlbergin aloittama Varsinais-Suomen kartanoiden dokumentointi, joka jatkui myöhemminkin.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kuljeskelua Haapsalussa

Haapsalussa yövyttiin hotelli Promenaadissa.


Aamiaissali oli melkein meressä. Tunnistin paikan samaksi, jossa vuoden 2007 matkalla oli lounastettu, silloinhan emme Haapsalussa yöpyneet.


Kaikki huoneet olivat merelle päin...


...mutta myrskyssä ei vain huvittanut parvekkeella istuksia.


Hotelli on saman niemen tyvessä kuin Rannarootsi Muuseumikin. Luppohetkenä kuljeksin kärkeen päin. Neuvostoaikana se näytti olleen vartioitua aluetta.


Vaan eipä ihan nokkaan asti ollut vieläkään asiaa, se oli Viron rajavartioston (tai ehkä tässä tapauksessa merivartioston) aluetta.


Toisaalla oli muistomerkki Väinämerellä, Viron suurten saarten sulkemalla sisämerellä, toisen maailmansodan aikana kadonneille.


Rantapromenadi on tämän kesäkaupungin sydän. Aiemmin olin ollut Haapsalussa lokakuun lopussa, nyt kesemmällä raivosi myrsky niin että promenadilla pystyi hädin tuskin kulkemaan. Pääsisipä käyskentelemään sinne joskus kauniina lämpimänä päivänä!


Illallinen syötiin Kuursaalissa. Siitä ja koko rannasta tuli kovasti mieleen oma Naantalimme, ja olivathan molemmat kylpyläkaupunkeja 1800-luvun Venäjän imperiumin länsireunalla.


Kaupungin keskusta on äkkiä katsottu. Tässä jonkinlaista keskustoria, piispanlinna hallitsevasti taustalla.


Illan lopuksi poikettiin Saue Õllebaariin.


Baarin atmosfääri oli sanokaamme kaurismäkeläinen. Oluttuoppi maksoi 1,15 €, mitä voi verrata seuraavana päivänä Tallinnan satamassa pulitettuun 4,50 €. Tallinna on saavuttanut Helsingin monessa asiassa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...