perjantai 27. joulukuuta 2013

Volgan bolgaarit ja Kazanin kaanikunta

Ospreyn sarjoista mielenkiintoisimmat aiheet ovat yleensä Men-at-Armsissa, joka ensi vuonna saavuttanee 500. osan (!) rajapyykin. Joulun alla tuli ulos julkaisu Armies of the Volga Bulgars & Khanate of Kazan 9th-16th Centuries. Volgan bolgaarit eli bulgaarit olivat turkkilaissukuinen kansa, jonka toinen haara vaelsi Balkanille saakka sulautuen siellä eteläslaaveihin ja antaen nimensä nykyiselle Bulgarialle.

Volgan varren bulgaarit olivat myös Euroopan pohjoisin islamiin kääntynyt kansakunta. Heidän kaanikuntansa varhaisin kirjallinen lähde on ibn Fadlanin matkakertomus 900-luvulta. (Niitä, joiden historiantuntemus on ammennettu lähinnä populaarikulttuurista, kiinnostanee tieto että ibn Fadlan oli se arabisoturi, jota Antonio Banderas esitti elokuvassa 13. soturi.)

Kaanikuntaan kuului myös suomalais-ugrilaisia kansoja, ja niinpä väriliitteen ennallistuspiirustuksissa on mm. hanti-, mari- ja mordvalaissoturi. Islamiin kielisukulaisemme eivät kääntyneet, eivätpä kai kunnolla myöhemmin kristinuskoonkaan, sillä uskonnollisten olojen vapauduttua Neuvostoliiton kaaduttua minulle jäi tuolloisesta uutisoinnista käsitys että he palasivat pakanallisiin uhrikarsikkoihinsa.

Mongolivalloitus toi mukanaan hävitystä siinä missä muuallakin Venäjällä. Bulgaarien alueesta tuli osa Kultaista ordaa, ja sen hajottua itsenäinen Kazanin kaanikunta, jonka Iivana Julma kukisti lopullisesti vuonna 1552. Sitä ennen, 1300-luvulla, Volgan rantoja oli ahdistellut uhka, josta en ollut ennen kuullutkaan. Ushkuinikit tekivät tuolloin Novgorodista käsin parhaiden viikinkiperinteiden mukaisia ryöstöretkiä keveillä uiskoillaan (ushkui) pitkin Venäjän jokia.

Piirrokset ovat jälleen Embletonien käsialaa, ja aseiden ja varusteiden tyyli tuttua muista Itä-Euroopan - Lähi-idän - Keski-Aasian armeijoita käsittelevistä kuvituksista. Mielenkiintoista kyllä alueelta on löydetty myös reininmaalaisia miekkoja, joista kolme kuuluisia ULFBERHT-aseita - mutta kenelle ne ovat kuuluneet? Tuliaseet tulivat Bolgariassa käyttöön jo 1300-luvulla, ja olipa kirjassa arkeologisen löydön mustavalkopiirroksena lähes samanlainen hakapyssy (venäjäksi gakovnitsa), kuin minkä saimme esille Turun linnan uuteen perusnäyttelyyn.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...