perjantai 29. elokuuta 2014

Ravattulan Ristimäen kaivauksilla

Turun museokeskuksen kulttuuriperintö- ja konservointiyksiköt tutustuivat tänään aamupäivällä Ravattulan Ristimäen kaivauksiin, oppaana paikalla oli kaivausjohtaja Juha Ruohonen. Sää ei ollut hanketta suosinut: armoton helle oli vaihtunut kaatosateisiin ja muuttanut maaperän mutavelliksi. Se kävi ilmi jo matkalla kaivauspaikalle.


Kaivaukset olivat n. 1,5 viikkoa myöhässä, mutta esiin oli koko kirkko joka tapauksessa kaivettu, nyt se vain oli sadesuojassa pressun alla.


Juha Ruohonen seisomassa kirkon eteläpuolella olleen sisäänkäynnin luona.


Onneksi tänään oli pouta ja arkeologit pääsivät kaivamaan...


ja seulomaan. Maan ylenpalttinen märkyys tekee juuri tämän vaiheen mahdottomaksi.


Takymetrillä määritellään löytöjen tarkat koordinaatit.


Sen takana on koeojalla haarukoitu hautoja ja aluetta kiertäneen kiviaidan sijaintia.


Toisessa koeojassa on kaksi ruumishautausta. Aiemmin on kaivettu esiin kaksi hautaa ja tänä kesänä ainakin nämä kaksi lisää.


Haudat erottuvat maastossa painanteina, tässä yksi sellainen. Kaikkiaan niitä on alueelta tunnistettu yli 40.


Sekä kirkko että haudat ovat "kansanomaisessa" itä-länsi-suunnassa eli enemmänkin koillis-lounais-suunnassa. Pohjoiseilla leveysasteilla aurinko ei , ainakaan kesäisin, nouse niinkään idästä kuin kaakosta. Ristimäen jälkeiset kirkot asemoitiin tarkemmin kompanssisuuntien mukaan.

Kirkkomaata ympäröinyttä kiviaitaa oli myös löytynyt lisää alueen länsireunalta.


Tällä hetkellä ei kirkon perustus ole näkyvillä, mutta ehkä jo ensi tai sitä seuraavan viikon keskiviikon yleisöpäivänä se saattaisi olla. Silloin sitä pääsee katsomaan tikkaiden avulla vähän korkeammaltakin!


Huomattavasti perusteellisemman käsityksen kaivausten edistymisestä saa hankkeen omasta blogista.

torstai 28. elokuuta 2014

Alesia 52 eKr. ja nyt

Ospreyn tämän vuoden vähäistä antiikin ajan tarjontaa edustaa Nic Fieldsin kirjoittama ja Peter Dennisin kuvittama Campaign-sarjan Alesia 52 BC: The final struggle for Gaul. Vercingetorixin kapina oli gallialaisten viimeinen merkittävä yritys vapautensa säilyttämiseksi. Se huipentui Alesian piiritykseen, jossa Caesarin johtamat roomalaiset löivät piiritettyjen avuksi tulleen gallialaisarmeijan ja pakottivat Alesiaan linnoittautuneet Vercingetorixin joukot antautumaan. Vercingetorix itse kuristettiin Roomassa kuusi vuotta myöhemmin Caesarin triumfin yhteydessä, kuten HBO:n Rooma-sarjan katsoneet muistanevat.

Kirjassa ei sinänsä moitittavaa, Fields on yksi Ospreyn parhaita kirjoittajia eikä salaa sitä että Gallian valloitus oli yksiselitteisesti yhden ihmisen, Gaius Julius Caesarin, kunnianhimosta johtunut suoranainen kansanmurha, ja näin sen näkivät aikalaisetkin. Näemme sodan Caesarin silmin, koska hänen muistelmansa ovat tapahtumasarjan päälähde.

Mutta se itse sodasta, mennään mieluummin populaari- ja historiakulttuurin osastolle. Koska Pois työpöydältä kokosi jo yhteen ja kommentoi Asterixin eri versiot Vercingetorixin antautumisesta, siteeraan mainittua sarjakuvaa tässä parin muun ruuden verran:


Niin, missä Alesia oli? Sille on ehdotettu Ranskassa lukuisia paikkoja, ja vaikka kiista jatkuisikin, on yksi ylitse muiden, Alise-Sainte-Reine. Maantiede ei täysin vastaa Caesarin kuvausta, mutta jo Napoleon III:n ajoilta lähtien (tuolloin paroni Eugène Stoffelin johdolla) suoritetut arkeologiset kaivaukset ovat varmistaneen paikan aitouden.

Paikalle on pystytetty taistelun muistoksi suoranainen teemapuisto, MuséoParc Alésia, jossa arkeologisten löytöjen ja kaivausalueiden esittely näyttää yhdistyvän laajoihin ennallistuksiin ja monenlaisiin yleisölle suunnattuihin aktiviteetteihin. Sinne kun pääsisi!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuurinmaan herttuakunta


Klaipedasta ajeltiin Riikaan haikaranpesiä bongaillen. Latvian puolella pysähdyttiin Jelgavan (saks. Mitau) luona katselemaan varsin tätä vaikuttavan kokoista palatsia. Tuon aamupäivän mittaan olimme ajaneet yhdeltä entiseltä saksalaisen ritarikunnan alueelta toiselle, yli välissä olleen Liettuan. Reformaatio teki lopun hengellisistä munkkiritarikunnista, ja molemmissa osissa kehitys oli samanlainen.

Saksalaisen ritarikunnan suurmestari teki Preussista herttuakunnan, joka myöhemmin periytyi Hohenzollernin suvulle, ja säilyikin näillä vuoden 1918 vallankumoukseen saakka.


Liivinmaan ritarikunnan maamestari ei onnistunut saamaan koko Liivinmaata itselleeen, se jäi Puolan, Venäjän ja Ruotsin kiistakapulaksi, mutta osan kuitenkin, ja siitä tuli Kuurinmaan ja Semgallian herttuakunta.


Hertuakunta tunnetaan ensinnäkin siitä erikoisesta seikasta että se hankki itselleen laivaston ja siirtomaita Karibialta ja Afrikasta, sekä siitä että sen herttuat rakensivat herttuakuntaansa kaksi itsensä Bartolomeo Rastrellin piirtämää palatsia. Tämä Jelgavan oli talvipalatsi, ja nykyisellään se on maatalousoppilaitos. Kesäpalatsiksi rakennettiin Rundalen linna, yksi Baltian kuuluisimpia nähtävyyksiä. Se on kuitenkin itseltäni käymättä, ja jos muita vastaavia listaisi, tulevat ensimmäisinä mieleen kaksi linnaa, Latvian Turaida ja Liettuan Trakai.

tiistai 26. elokuuta 2014

Palangan Meripihkamuseo

Palangan kuuluisin kulttuurihistoriallinen nähtävyys on Tiškevičiain palatsissa sijaitseva Meripihkamuseo. Palatsia ympäröi laaja puisto veistoksineen ja lampineen..





Palatsi on 1800-luvun lopulla. Monen muun paikan tavoin näillä kulmilla se sai runtua sodassa, mutta on entisöity.


Korvattu oli mm. nämä antikisoivaan tyyliin koristellut terassinkaiteen ruukut.


Tai no, leijonan suusta puuttui vielä rengas. Palauttakaa jos löydätte.


Museo on palatsin toisessa päädyssä. Näyttely esittelee meripihkan syntyä (sitä on eri puolilla maailmaa, mutta kuuluisinta on toki tämä Itämeren meripihka)...


ja siitä valmistettuja esineitä.


Suoraan sanoen meripihka ei materiaalina tai esineinä ole koskaan jaksanut kiehtoa, mutta siihen vuosimiljoonia sitten tarttuneet hyönteiset ovat kyllä aika jänniä, tässä suurennoksina.



Museossa oli myös muuta esihistoriallista esineistöä...


ja kartta meripihkan tiestä Palangasta Roomaan joskus antiikin aikoina.


Meripihkan merkityksestä keskiajalla kertoo se, että saksalaisella ritarikunnalla oli sen kokoamista ja eteenpäin markkinointia varten oma viranhaltijansa, meripihkamestari eli Bernsteinmeister, jonka tukikohtana oli Veikselinkyntäällä sijainnut Lochstädtin linna.

Meripihkan työstäjän pöytä työvälineineen. "Raaka" meripihka on pinnaltaan sameaa ja tulee läpikuultavaksi vasta kiillotettuna.


Kovin suurina paloina sitä ei ymmärrettävistä syistä saada, tämä n. jalkapallon kokoinen möllykkä nimeltään "Aurinkokivi" on yksi maailman suurimpia meripihkapalasia.


Paikallisoppaamme piti meripihkasta perusteellisen esitelmän, kehuipa lopuksi sen terveysvaikutuksiakin, huuhaatako vai, en jaksanut tarkistaa. Ehkä se kävisi ilmi Matti Nuortevan pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Meripihkan kiehtova maailma. Kirja Baltian meripihkasta.

maanantai 25. elokuuta 2014

Palanga

Vaikka Liettua on suurimman osan historiaansa ollut sisämaavaltio vailla satamakaupunkia, on sillä silti ollut jo keskiajalta lähtien pätkä Itämeren rantaa hallussaan. Tuolloin tuo kaistale erotti toisistaan saksalaisen ritarikunnan kaksi aluetta, Itä-Preussin ja Liivinmaan. Myöhemmin yhdistyneen Puola-Liettuan alaiseksi tuli Liettuan pohjoispuolella, Väinäjoesta etelään, sijainnut Kuurinmaan herttuakunta rannikoineen ja satamineen.

Tällä Liettuan vanhalla rannikolla sijaitsee Palangan kalastajakylä,  josta nyttemmin on tullut suosittu lomakohde. Syykin on selvä, kilometrien mittainen hiekkaranta.


Ranta avautuu suoraan avomereen, vailla saaren saarta, ja vesi oli sinne uskaltautuneen mukaan kylmänlaista, vielä heinäkuun jälkipuolellakin.


Rannan yläpuolella oleville dyyneille on rakennettu puisia polkuja joita myöten rannansuuntainen kulkeminen jaloin on huomattavasti helpompaa kuin upottavassa hiekassa tarpominen.


Puskien välistä häämötti jo päämäärä...


suuri L-muotoinen laituri, joka palvelee rantapromenadina.


Laiturilta sisämaahan päin on Palangan pääkatu, jonka varrella on monenlaista ravintolaa, kauppaa, matkamuistomyymälää jne. Epäilemättä mainostettu yöelämäkin löytyisi täältä.


Bussia odottelimme puistossa, jossa olivat rinnakkain neuvostomiehittäjien pystyttämä muistomerkki "suurelle isänmaalliselle sodalle"....


ja heitä vastaan käytyä taistelua johtaneelle Jonas Žemaitisille, joka oli syntynyt Palangassa. 

 .

perjantai 22. elokuuta 2014

Nida

Nida sijaitsee aivan Kuurinkyntään Liettuan puoleisen osan äärimmäisessä päässä. Näkoalapaikalla avautuivat lähes aavikkomaiset näkymät.



Jälkimmäisen kuvan taivaanrannassa oleva tummempi osa oli jo Venäjää. Näköalapaikalla oli myös aurinkokello, graniittinen, mutta niinpä vain sen oli myrsky tavalla tai toisella murjonut. Nyttemmin se oli taas korjattu.



Varsinaisessa Nidan kylässä oli kauniita kukkia...


rantaa...


venesatama...


ja Thomas Mannin mökki, jossa tämä vietti kesiään 1930-luvun alussa.


Huvilan kalustus ei liene säilynyt, mutta se oli ennallistettu turvautumatta kopioihn.



Merinäköala oli alkuperäinen, tosin en tiedä peittivätkö sitä männyt Mannin aikoina.


Talossa oli pieni näyttelu Mannin kirjailijanurasta. Paikka kuhisi saksalaisturisteja, jotka tosin muutenkin ovat Kuurinkyntään matkailijoiden enemmistönä.


Loppuun kartta Kuurinkyntään alueesta. Liettuan puoleinen osa kuuluu suurimmalta osin Neringan kuntaan. Pohjoiskärjen Smiltyne kuuluu Klaipedaan.

Wikimedia Commons

Kynnäs on syntynyt geologisesti varsin myöhään, vasta 3. vuosituhannella eKr. Kun sen metsät hakattiin uuden ajan alussa laivanrakennusmateriaaliksi, vapautuneet hiekkadyynit lähtivät liikkeelle ja ehtivät nielaista erinäisiä kyliä ennen uudelleenmetsitystä 1800-luvulla. Nykyään koko kynnäs, sekä Venäjän että Liettuan puoleinen on  UNESCOn maailmanperintökohde.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...