keskiviikko 20. toukokuuta 2015

TKHM:n vuosijulkaisu (24-25) 1960-1961

Museonjohtaja Irja Sahlberg on kirjoittanut julkaisun molemmat artikkelit. Niistä ensimmäinen käsittelee Iso-Heikkilä kartanon vaiheita ja rakennushistoriaa. Ajankohtaiseksi aiheen oli tehnyt se, että kartanon koko rakennuskanta purettiin 1955 (toki vasta dokumennoinnin jälkeen), ja paikka katosi jäljettömiin jättäen vain nimensä yhdelle Turun kaupunginosista.

Iso-Heikkilä toimi keskiajalata lähtien Turun linnan latokartanona, ja 1600-luvulta ruotuväkiarmeijan perustamisesta alkaen Turun läänin rykmentin majurin virkatalona. Näin  siis teoriassa, mutta käytännössä kartano koki vaihtelevia vaiheita mm. iso- ja pikkuvihan tuhoineen. Ehkä värikkäintä elämä oli 1700-luvun puolivälissä kun kartano oli vuokrattu
kahdelle Fontén ja Ekroth nimiselle herralle, jotka tekivät virkatalosta jonkinlaisen huvituspaikan. He rupesivat harjoittamaan täällä oluttarjoilua - "ölsälgning ock krögeri" - ja Iso-Heikkilä tuli pian tunnetuksi huonosta elämästä - "för mindre gagneligt lefwerne". Koko talon ja varsinkin Fockin aikana sisältä ja ulkoa siistityn päärakennuksen krouvinvieraat kovalla melullaan saivat säälittävään kuntoon.
Toinen artikkeli jatkoi vuosikirjojen käsityöläisteemaa, nyt kohteena turkulaiset kammantekijät ja dokumentoitavana 89-vuotias Emil Ahlroth, jonka verstas on myös osa Luostarinmäen käsityöläismuseota. Ahlroth valmisti uransa aikana sarvesta kaikkea mahdollista, enimmin kuitenkin kampoja. Niiden valmistustekniikaa kuvataan Sahlbergin artikkelissa yksityiskohtaisesti, ryyditettynä muhkealla määrällä ruotsista ja saksasta lainattuja erikoistermejä. Lainauksena tuoteväärennöskikka, jolla materiaalina ollut häränsarvi saatiin näyttämään eksoottisemmalta kuin olikaan:
Ensin ne kastettiin syöveteen, jotta väri paremmin tarttuisi, sitten levitettiin pieniä liuskaisia vaahteranlehtiä fältin [kamman sileä osa jossa ei ollut hammastusta] yli ja päälle roiskutettiin tikulla punertavaa väriä, joka oli sekoitetu kalkista, mönjästä ja lipeästä. Paikoin väri pääsi lehtien lävitse, paikoin ei - ja kun lehdet poistettiin oli fältissä malli, joka tosiaan antoi kammalle aidon "söldpaddikamman" näön.
Oitis tuli mieleen moniko kilpikonnankuoreksi museokokoelmiin luetteloitu koristekampa onkin kotoista häränsarvea? Aiemmin Ahlroth oli kertonut miten häntä oppipoika-aikoina olivat naurattaneet nämä silloin jo vanhanaikaiset esineet ("nuorten tavoin hän hyväksyi vain sen mikä sillä hetkellä oli muodissa ja käytössä"), mutta saanut kuulla että niiden tuotolla oli mestarinkin talo ostettu.

Muistokirjoituksen on saanut Gabriel Nikander (1884-1959), joka oli paitsi Åbo Akademin professori ja vararehtori, myös museolautakunnan pitkäaikainen puheenjohtaja, jonka kirjallinen tuotanto käsitteli useita kultuuriperinnön osa-alueita. Turun linnan entisöinti ja Luostarinmäen säilyttämisen kerrotaan olleen erityisesti hänen sydäntään lähellä.

Vuosikertomuksissa on kuvia päälinnan restauroinnista, mm. keskiaikaisen kuninkaansalin muurauksesta, ja 1960 oltiin jo niin pitkällä että juhlakerroksessa voitiin pitää illalliset Skandinaavisen museoliiton kokouksen osanottajille.

Kokoelmat karttuivat seuraavasti:
1959  150 uutta päänumeroa ja n. 850 esinettä, viimeinen päänumero 15705
1960  119 uutta päänumeroa ja n. 1480 esinettä, viimeinen päänumero 15841

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...