maanantai 25. toukokuuta 2015

TKHM:n vuosijulkaisu (26-27) 1962-1963

Kannen kuva viittaa C.J. Gardbergin artikkeliin Turun muurarimestarit ja heidän mestarintyönsä 1721-1859. Ensimmäinen nimeltä tunnettu muurarimestari Suomessa ja koko Ruotsin valtakunnassa oli 1380 Nousiaisissa mainittu Tuomas. 1600-luvulla muurarit saivat saivat ammattikunnan, ensin yhdessä puuseppien, lasimestareiden ja sorvarien kanssa 1633, ja vuodesta 1637 yhdessä rakennusmestareiden kanssa.

Ammattikunnan vanhin toimi Turussa eräänlaisena "kaupunginarkkitehtina", mutta kun varsinaiset koulutetut arkkitehdit ottivat rakennusten suunnittelun 1700-luvun lopulta alkaen tehtäväkseen, laski muurarimestarien arvostus vastaavasti, ja koko ammattikunnan voi sanoa proletarisoituneen. Lopullinen niitti oli ammattikuntalaitoksen lakkautus 1868. Koska Samuel Berneriä oli käsitelty jo aikaisemmassa vuosikirjassa, nousee tässä C.F. Schröder (1722-89), joka tunnetaan 1700-luvun huomattavimpana kartanoarkkitehtina. Huomattava osuus on ollut myös Carl Wijnbladhin mallikirjalla, joka vaikuttaa olleen turkulaisten muurarimestareiden melkeinpä ainoa lähdeteos vuosikymmenten ajan - ja sehän taas perustui Carl Hårlemanin elämäntyöhön.

Isto Kauhanen on kirjoittanut keltavalureista, ja kohteena on ollut Arvo Forsman, keltavaluri jo kolmannessa polvessa. Kirjoitus kuvaa yksityiskohtaisesti varsinkin messinkisen kattokruunun valmistusta, mikä onkin paikallaan siinä mielessä että Forsman valmisti Turun linnan restauroinnin yhteydessä kattokruunut sen kirkkoon. Vaativa ammatti oli joka tapauksessa kyseessä, ja tällä kertaa ammattisanasto murelflaskuineen ja puleerstooleineen on suomennettu artikkelin loppuun.

Vuosikertomuksissa päästään vuoteen 1961, ja sehän oli museon koko historian ehkä suurin juhlahetki: Turun linna avattiin yleisölle vuosia kestäneen restaurointityön tuloksena suurin juhlallisuuksin presidentin, pääministerin, eduskunnan puhemiehen jne. läsnäollessa.

Ja ne kokoelmat:
1961  120 uutta päänumeroa ja n. 1100 esinettä, viimeinen päänumero 15961
1962  121 uutta päänumeroa ja n. 800 esinettä, viimeinen päänumero 16082

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...