keskiviikko 5. elokuuta 2015

Honfleur

Seinen ylitettyämme oli vuorossa Honfleurin pieni satamakaupunki. Satama-altaan äärellä olevat rakennukset olivat 1600-luvulta ja niiden kapeuden ja korkeuden olevan aikansa rakennuskeinottelun perua.



 

Paikkakunnan erikoisuus on liuskekivi seinämateriaalina.


Sivukujilta löytyy keskiaikaistakin tunnelmaa.


Kiertokävelyillä ei juuri museoihin ehdi, mutta jos jotakin kiinnostaa Honfeleurin etnografinen museo, sinne voi kurkistaa täällä.


Tällaisesta ovesta olisi päässyt keskiaikaisessa kirkossa sijaitsevaan merimuseoon.


Kuningasta edustaneen lieutenant de roin virkatalo.  Kaupungista on lähdetty erinäisille löytöretkille ja vuonna 1608 sieltä lähdettiin perustamaan Kanadan Quebeciä.


Kaupungin kuuluin nähtävyys on kuitenkin Ranskan suurin puukirkko, Sainte-Catherine. Kaksilaivaisen kirkon vanhempi laiva rakennettiin 1400-luvulla, uudempi seuraavalla vuosisadalla. Pienempää ikkarointia on toki tehty myöhemminkin.




Kummankin laivan itäpäädyn apsiksen kattoratkaisut erosivat hieman toisistaan.


Kirkon länsipäädyn erillinen kellotorni.


Sisälle pääsi vain kurkistamaa, sillä kirkkoa kukitettiin häitä varten.




Kun vielä oli nähty ranskalaisten merenrantakaupunkien pakollinen huvitus eli karuselli...


ja muistomerkki liittoutuneiden suorittamalle kaupungin vapauttamiselle 25. elokuuta 1944...


oli vuorossa lyhyt bussimatka seuraavaan rantakaupunkiin, tai oikeastaan -kaksikkoon.

1 kommentti:

Mari Jalava kirjoitti...

Ihan on teidän reitti kulkenut niitä teitä, joita mekin olemme... usein suunnitelleet. Mulla on joku pinttymä juuri tästä kaupungista. Tuonne olisi päästävä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...