maanantai 17. elokuuta 2015

Kalkkiniemen patteri

Krimin sodan (1853-56) aikana venäläiset linnoittivat Turkuun johtavan väylän länsivaltojen hyökkäystä vastaan. Erityisesti tykistöpattereita sijoitettiin Ruissalon saarelle.


Tämä pattereiden sijaintia kuvaava kyltti on Ruissalon Kalkkiniemessä sijainneen patteri no 2:n luona. Asema on melkein rannsassa ja sinne johtavat rantatieltä puiset portaat.


Suht uusi metallilaatta kertoo rakennelman alkuperän ja ajoituksen.


Mutta kun on kavunnut kivimuurin yli...


on nähtävissä vain maavalleja ampuma-aukkoineen...


ja katostaan romahtanut ruutivaraston kumpu.


Paremman käsityksen paikasta saa Museoviraston asemapiirroksen avulla. Patterissa on ollut asemat kuudelle tykille.

Ylhäältä näkee miten rannassa ollaan.


Näkymä merelle ja Isolle Pukille päin. Mitä mahtoi venäläinen tykkimies miettiä odottaessaan länsivaltojen hyökkäystä? Taistelun alettua tuskin ehdittiin mietiskelemään. Kannettiin ammuksia ja ruutia, ladattiin ja ammuttin.


Päivityksenä 11.8.2017 mereltä otettu kuva Kalkkiniemeen päin. Ilta-auringossa patteri ja sen kuparinen muistolaatta olisi näkynyt vielä paremmin.


Tosipaikan eteen Turun edustan puolustusvarustelut joutuivat 22. elokuuta 1854 kun englantilainen laivasto-osasto teki tunnusteluhyökkäyksen niitä vastaan. Kolmen tunnin tykistötaistelun jälkeen hyökkääjä totesi vastuksen liian vahvaksi ja maihinnoususta Turkuun luovuttiin.

Forum Marinumin vielä esillä olevassa perusnäyttelyssä on esitys taistelun kulusta, tykkien jyskeineen kaikkineen, mutta valitettavasti en viime vuosina siellä käydessäni ole kuullut äänimaailman toimivan. Toivottavasti myös uudessä näyttelyssä muistetaan tämä Turun merisotahistorian tapahtuma.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...