maanantai 24. elokuuta 2015

Sauvon ja Kemiönsaaren esihistoriakohteilla

Lauantainen retki suuntautui Sauvoon ja Kemiönsaarelle, joissa molemmissa vierailtiin esihistoriallisilla muinaisjäänteillä.

Ensimmäinen kohde olivat Riihipellon kuppikivet.


Suuremmasta kivestä on arkeologi laskenut kerrassaan 79 kuppia.


Tien toisella olisi ollut Lautkankareen linnavuori, mutta sinne ei tällä kertaa kiivetty.


Vähän matkan päässä oli Korvalan rautakautinen kalmisto. Haudoista on arkeologisten kaivausten jäljiltä maanpinnalla vähäisiä jäänteitä näkyvissä.



Kemiönsaaren puolella poikettiin Skrinnanbergetin pronssikautisilla hautaröykkiöillä. Sellaisten tapaan ne olivat korkean mäen päällä, aikoinaan mereen työntyneessä niemessä.



Hienoimmat kaikista olivat kuitenkin Hammarsbodan kolme pronssikautista hautaröykkiötä (alunperin niitä on ollut paikalla viisi). Kaikkien keskellä on "kraatteri", kenties lahonneen puurakenteen romahtamisen seurauksena syntynyt?



Keskimmäisin ja pienin oli myös sammaloitunein.



Kuva kolmannesta röykkiöstä kertoo myös miten komeassa maisemassa, viljeyaukeiden keskellä (ja tien vieressä) nämä muinaismuistot ovat.


Aikoinaan pelllon paikalla lainehti meri, ja sen havainnollistamiseksi tähän sopii kuva Turun linnan vanhan perusnäyttelyn pronssikautta kuvanneesta vitriinistä.


Ensimmäistä kertaa kuulin että vaikka poltetusta ihmisestä jää luuta 3,5 kg, on hautaröykkiöistä löytynyt luuta kenties vain kymmeniä tai satoja grammoja. Eikö koko ruumista poltettu vai eikö luuaines ole säilynyt?

Lopuksi pysähdyttiin vielä Nöjiksen kivikautisella asuinpaikalla. Autosta poistumatta kuuntelimme selostusta kivikautisesta elämästä tällä paikalla sijainneella hiekkarannalla.

.

5 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Tarkoitus oli linkittää jokaiseen kohteeseen muinaisjäännösrekisterissä, vaan sepä ei onnistukaan vaan linkit vievät aina samaan rekisterin yleiseen kuvaukseen. Valitan.

Ilari Aalto kirjoitti...

Muinaisjäännösrekisterissä kohteet pitää avata uuteen välilehteen, niin saa oikeaan paikkaan johtavan linkin. Tässä oikeat linkit:

Riihipelto:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=738010030

Lautkankare:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=738010001

Korvala:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=738010025

Skrinnanberget:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=243010015

Hammarsboda:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=40010001

Nöjis:
kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=40010009

Ilari Aalto kirjoitti...

Mitä muuten noihin polttohautauksiin tulee, niin vähäiselle luumäärälle on kaksi selitystä: joko kaikkia luita ei asetettu samaan hautaan, tai huonommin palanut luu on maatunut pois. Mahdollisesti kumpikin pitävät paikkansa. Ainakin rautakaudella polttohaudatun vainajan luita on saatettu hajasijoittaa esimerkiksi rajamerkkiröykkiöihin.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kiitos, Ilari! Siinäpä se kikka olikin, linkit tekstissä nyt korjattu. :-)

Hurmioitunut kirjoitti...

No näissä on jo tällaisellekin amatöörille katsomista. (Vrt. se aiempi Kuivaketveleen linnavuoren postaukseni.) Röykkiöitä on! Ja ihan tavan silmin havaittuna.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...