maanantai 31. heinäkuuta 2017

Värien historia (1)

Michel Pastoureaun kirjoista on tässä blogissa käsitelty pariakin, hieman omituista raitojen historiaa, sekä huomattavasti parempaa karhun historiaa. Lisäksi hyllyssäni näyttää olevan miehen kirjoittama lyhyt heraldiikan historia.

Pastoureau on kirjoittanut myös yksittäisten värien historiaa, niistä ensimmäisenä tässä punainen, Red: The History of a Color. Punainen on todellinen värien väri ja ensimmäinen väri, joka joissain kielissä jo sanana merkitsee myös väriä tai kaunista. Pastoureau kuvaa punaisen värin vaiheita länsimaissa luolamaalauksista nykyhetkeen, mutta kauhean koherenttia kokonaiskuvaa ei synny, ja vaikeaa se olisikin kun punainen saattoi vaikkapa keskiajalla symboloida niin Kristuksen verta kuin helvetin tultakin.

Kirja on oikeastaan joukko oivaltavia esseitä punaisen symbolikasta eri aikakausina, nautittavaa luettavaa ja Pastoureauta parhaimmillaan. Jos joitain käännekohtia punaisen vaiheista hakee, sellainen oli epäilemättä sinisen nousu johtavaan aseman sydänkeskiajalta alkaen, episodi joka epäilemättä kerrotaan tarkemmin sinistä käsittelevässä kirjassa. Näin reformaation juhlavuonna voi esiin nostaa suurten uskonpuhdistajien värikammon, "kromofobian", joka kohdistui erityisesti paavilliseen punaiseen. Luther ja kumppanit kuvataan tosiaan mustissa vaatteissa, mutta mustiin pukeuduttiin myös vastauskonpuhdistuksen Espanjassa ja muuallakin.

Värikammo hellitti vasta 1700-luvulla jolloin mm. vaaleanpunainen eli pinkki nousi kalliin hintansa vuoksi muotiin niin miesten kuin naistenkin vaatteissa. Pastoureaulla on mielenkiintoista pohdintaa myös muiden punaisen sävyjen (violetti, purppura jne.) nimeämisestä ja asemasta värikartalla eri aikoina, ja miten vaikkapa spektrin löytäminen vaikutti punaisen asemaan.

Ranskan vallankumouksesta lähtien punaisesta tuli poliittisen radikalismin väri ja sellaisena se säilyi Neuvostoliiton tuhoon asti, ja luulenpa että edelleen meistä useimmille punainen tuo mieleen politiikan. Koska Ranskan historian käänteet eivät meillä ole niin tunnettuja, tuli minulle uutena sekin tieto että vuoden 1848 vallankumouksen käänteissä ehdotettiin Ranskan tasavallan omaksuvan kokopunaisen lipun. Runoilija Alphonse de Lamartine onnistui kuitenkin puheellaan kääntämään yleisen mielipiteen nykyisen trikolorin puolelle.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Rijksmuseum


Alankomaiden kansallismuseo Rijksmuseum avautui uudelleen 10-vuotiseksi venyneen remontin jälkeen vuonna 2013. Yksi remontin aikaisia kiistanaiheita oli ollut tämä rakennuksen alta kulkeva pyörätie, mutta fillaristit voittivat ja niin siinä vain edelleen pyöräillään.


Museon hypetetyin teos on Rembrandin Yövartio, joten näytetään se tässä heti alta pois.


Alankomaiden kultakauden (1600-luku) taidetta museo on pullollaan. Jos olette joskus miettineet millaiset kehykset Vermeerin Maitotytössä on, niin aika kauniit ja hillityt.


Merenkulku oli kultakauden keskeinen luoja.


Merisankarin riippumatto yhdestä Englantia vastaan käydyistä merisodista.


Sotasaalista englantilaisilta mainitusta sodasta.


Hattuja hylkylöydöstä.


Delftissä tuotettin keramiikasta paljon muutakin niitä kaapinpäällysruukkuja.


Panelointia 1600-luvun talosta Dordrechtista.


Luulin ensin että aseita oli ollut vain harvakseltaan...



mutta olihan niitä sitten vaikka millä mitalla, kekseliäästi esille pantuna niin että molemmat puolet näkyivät.


Keskiaikaa.




Aasiaa.




Vaihtuvana näyttelynä oli "Pieniä ihmeitä", pähkinöihin kaiverretut hengelliset miniatyyriveistokset.



Ylimmissä kerroksissa tultiin 1900-luvulle saakka.


Olipa siellä kokonainen lentokonekin!


Rijksmuseumin kokoelmatietokanta löytyy täältä, ja käsittää yli 600000 esinettä ja teosta, kaikista (?) saatavilla myös maksutta ladattava korkearesoluutiokuva.

Rijksmuseum sijaitsee alueella jota kutsutaan nimellä Museumkwartier. Siellä ovat myös Van Gogh Museum...


ja  Stedelijk Museum...


molemmat suuria taidemuseoita, joissa kuvaaminen on kuitenkin kielletty.


perjantai 28. heinäkuuta 2017

Small ships race 1940



Christopher Nolanin Dunkirk on saanut niin ylistäviä arvosteluja että odotukset taisivat nousta liian suuriksi. Totta kyllä, onhan leffa visuaalisesti komea, ja stukien sireenit kiljuvat syöksyssä ja pommit räjähtelevät niin että penkki tutisee. Nimettömiksi jäävät sotilaat ponnistelevat pelastautuakseen motista, ja tarjolla on lukuisia klaustrofobisia kohtauksia uppoavissa laivoissa ja lentokoneissa. Tässä ei kuvata voittoisia liittoutuneita, vaan lyötyä brittien siirtoarmeijaa, jonka sotilaat haluavat vain hinnalla millä hyvänsä kotiin, ja siitä miten kotirintama tulee apuun joukolla pieniä yksityisaluksia jotka siviilimiehistöineen purjehtivat poimimaan pojat kotiin Ranskan rannikolta ja rantavesistä. Tarina kulkee maalla (yhden viikon aikana), merellä (yhden päivän aikana) ja ilmassa (yhden tunnin aikana), joskus risteytyenkin, ja erityisesti ilmataistelut ovat komeaa katsottavaa kaikille Ilmojen Korkkarinsa lukeneille.

Ehkä pettymyksen tunne tuli erinäisten yksityiskohtien epäloogisuudesta. Miksi alun kohtauksesta syntyy vaikutelma että saksalaiset ovat jo n. kiväärinkantaman päässä rannasta kun evakuointi on vasta alkamassa? Miten Spitfire voi vielä moottorin sammuttua liitää niin pitkään että ehtii ampua yhden stukankin vielä alas. Miksi Doverin kallioiden luona kerrotaan ettei se ole Dover vaan Dorset joka on satojen kilometrien päässä lännessä? Ja koko kohtaus laskuveden rannalle jättämässä troolarissa!  Elokuva on kuvattu Dunkirkissa, mutta taustalla näkyvää kaupunkia ei ollut digitaalisesti "vanhennettu" vaan rakennuskanta näytti olevan tätä päivää. Elokuva myös päättyy melkoisen kliseisesti Churchillin "taistelemme rannoilla" -puheeseen. Noh, toisaalta se toi mieleen kiitollisuuden siitä että lännen etulinja kulkee nykyään Narvajoessa eikä Englannin kanaalissa.

Antaisin 3,5 tähteä viidestä.


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tall Ships Races 2017

Turku on ollut Tall Ships Racen isäntänä vuosina 1996, 2003 ja 2009, lisäksi kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 järjestettiin The Culture 2011 Tall Ships -regatta, ja 2014 venäläislaivat vierailivat Aurajoessa Riilahden 300-vuotisregatan puitteissa. Tänä kesänä oli taas vuorossa "varsinainen" TSR, ja vierailijoita ennätysmäärä.

Mukana olivat tietysti vanhat tutut Sedov...


Mir...


ja Kruzenštern.


Usein Turussa nähty on myös puolalainen Dar Młodzieży.


Norjalaisen Sørlandetin...


pelastusveneet oli nimetty hauskasti kruununprinsessan mukaan.



Brittien koululaiva TS Royalist on laskettu vesille 2014 ja oli siten epäilemättä ensikertalainen Turussa.



Niin saattoi olla myös romanialainen Mircea, jonka keulakuvana oli samanniminen valakialainen ruhtinas keskiajalta.




Oma suosikkini oli Großherzogin Elisabeth, todellinen veteraani, jo 1909 vesille laskettu alus, haaksirikotkin kokenut.





Norjalainen Statsraad Lehmkuhl toi jotenkin mieleen Suomen Joutsenen (no joo, SL on parkki, ja SJ täystakiloitu, mutta silti)


Portugalilainen Santa Maria Manuela ja sen takana brasilialainen Cisne Branco.


Kumpikin näyttää jääneen vähälle kuvaamiselle. Edellinen ei ollut auki aikana jolloin sen luona kävimme, mutta "Valkoisesta joutsenesta" ostin matkamuistomukin. Brasilian lipusta näemmä kuva löytyy.


Yleisön vetonaulaksi muodostui omanilainen Shabab Oman II, ensikertalainen Turussa sekin.









Historiallisten kopioiden sarjassa olivat vanhastaan tuttu venäläinen Shtandart...





ja uutena tulokkaana tsekkiläinen La Grace, 1700-luvun kaapparilaivan mallin mukaan tehty.




 Ja sitten oli kokoo joukko pienempiä aluksia, tässä vierekkäin kolme puolalaista...



 ja vielä pienempiä: Tre Kronor af Stockholm laski vesille todella pienen purjealuksen.




Tapahtuman aikana yleisöä kuljetti rannalta toiselle Replot II.


Tall Ships Races seilataan Itämerellä joka neljäs vuosi, ja lehdissä olleiden tietojen mukaan Turku hakisi seuraavan kerran isännäksi vasta kaupungin 800-vuotisjuhlien aikaan 2029. Vaikea kuitenkaan uskoa ettei suuria purjelaivoja jollain kokoonpanolla Aurajoessa sitäkin ennen nähtäisi.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...