torstai 25. huhtikuuta 2024

Elämää ja kuolemaa Linnanfältillä

Kannakselaissyntyinen, mutta Uudessakaupungissa vaikuttanut Eva Illoinen (1934-1987) julkaisi 1978 romaanin Rinkeblummat kukkivat. Kirjan päähenkilö on nimellisesti Vikke Ström, mutta käytännössä koko Linnanfältille 1900-luvun alussa rakennetun työväenasuntoyhtiö Onnelan väki. Kertomuksen kaari kattaa Viken elämän vuosisadan alusta sodanjälkeiseen aikaan ja kuolemaan.

Aika haikeaa ja surumielistä kirjan kerronta on, eikä itselleni erityisempi lukuelämys. Aloitin Turku-romaanien sarjan tästä kirjasta oikeastaan siksi, että Linnanfältin alueella on kirjassakin mainittu Kalastajankatu, jossa sijaitsevassa Turun maakuntamuseossa, sittemmin museokeskuksessa, olen käynyt töissä jo yli 30 vuoden ajan, niin että nämä romaanin henkilöiden kadut tuntuvat jo melkein toisilta kotikulmilta.

Linnanfältin nimellä markkinoidaan nykyään alueen uusia puukerrostaloja, mutta alunperin alueelle syntyi Portsan tavoin työväen puutalo-osakeyhtiöitä. Portsaan alue ei kuitenkaan kuulu, vaikka joku joskus niin luulee, ja romaanissa kerrotaankin miten alueen pojat tappelivat portsalaispoikien kanssa.

Tässä alue nykyisellään, museokeskuksen tilat vasemmassa reunassa alhaalla.

Sama alue hieman suurempana vuoden 1905 kartalla. Telakka ja satama antoivat työtä Linnanfältin asukkaille.


Illoisen romaanissa tuntuu olevan ikuinen kesäaika, sen verran paljon asuntoyhtiön elämä tapahtuu korttelin sisäpihalla maailman melskeiden kommentoinnin, kinastelun ja muun yhdessäolon, joskus traagisempienkin tapahtumien merkeissä. Epäilemättä näin olikin paljon enemmän kuin nykyään. Työväenluokkaisen asukkaat eivät ole maan mahtavia, mutteivät köyhimpiäkään, ja oma asunto-osake on ylpeyden aihe.

Linnanfältin alueella elämä paljolti eletäänkin, joskus käydään keskustan humussa, muutaman kerran läheisessä Pahaniemessä, ja jopa Nummenpakan Kuuvuorella saakka. Työtä telakalla tai satamassa ei juuri kuvata. Läheisellä Turun linnalla ei tarinassa juuri roolia ole, paitsi lopussa kun teollisuuskoulua käyvä sukulaispoika kommentoi näkemäänsä:

- On siinä kivee, sanoi poika ja katseli arvioiden linnan muureja. - On tehty paljon turhaa työtä. Nykyaikaiset menetelmät...

(...)

- Mut ajattele mikä energiahukka! Ja on sen täytyny kestää jumalattoman kauanki. Ja nyt sillä ei sit tee yhtään mitään. On tossa vaan tiellä. Ja ne meinaa ruveta sitä entistämään. On se hullua.

Loppuun sarja tänään kuvattuja näkymiä Linnanfältiltä sellaisena kuin sen vanha osa on jäljellä.








Ja niin, ne rinkeplummat, ne ovat tietysti kehäkukkia.

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Maailmansota yksissä kansissa (3)

David Stevensonin kirjan 1914-1918: The History of the First World War (2004) takakansiteksti lupaa sen olevan "The best comprehensive one-volume history of the war yet written". Paljon luvattu, ja kyllä kirja mielenkiintoinen onkin, vaikka - tai koska - keskittyy myös paljon muuhun kuin taisteluihin.

Aristoteliaanisesti Stevenson jakaa sodan alkuun (Outbreak), keskikohtaan (Escalation) ja loppuun (Outcome), taitekohtina liikuntasodan loppuminen lännessä loppuvuodesta 1914, ja Venäjän vallankumous sekä USA:n liittyminen sotaan keväällä 1917. Suurin osa luvuista osuu "tylsään" keskikohtaan, ja käsittelevät mm. teknologiaa, talouttta, strategiaa, rauhantunnusteluja jne.

Melkeinpä kiinnostavin on neljäs osa (Legacy), jossa käsitellään rauhan solmimista, jälleenrakennusta ja suistumista uuteen sotaan kahta vuosikymmentä myöhemmin. Loppuluvussa kerrataan sodan historiografiaa ja tulkintojen heilahtelua kulloisenkin aikakauden mukaan.

Suomikin on saanut lyhyen maininnan, tosin nolosti kokonaan virheellisen. Saksa tuli Suomeen nikkelin vuoksi (Petsamon nikkeli löydettiin vasta 1921), Wilhelm II halusi poikansa Suomen kuninkaaksi (ei halunnut) ja Saksa lähetti Suomeen 70000 sotilasta (lähetti 14000). Tällaista se pienten maiden historia suursodassa on.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Palontakaista Turkua

Kesäkuisena hellepäivänä 2023 tutustuttiin Mikko Laaksosen opastamana Turun palossa (1827) säästyneisiin puutaloihin. Sellaisia on erityisesti Linnankadun ja Läntisen Rantakadun varrella, sillä palo pysähtyi Aurakadun tietämille.

Heti kättelyssä tapaamme oikealta vasemmalle Kempen talon vuodelta 1796, Apteekkimuseona toimivan Qwenselin talon (dendrologinen ajoitus 1730-luvulle) sekä Petreliuksen talon vuodelta 1809. Kaikkien ulkonäkö on vuosisatojen varrella muuttunut, mutta Qwensel  palautettiin 1700-luvun asuunsa sen tultua museoksi 1958.


Sitten puikahdamme Linnankadulle toteamaan, että myös Pizzeria Denniksen talo (johon maineikas ravintola on palannut) on ajalta ennen paloa, tosin aika niukasti, sillä se valmistui 1825.


Palaamme Rantakadulle bongaamaan kolmen talon ryhmän, kaikki ovat vuodelta 1778. Keltainen rakennus valmistui alunperin suolamakasiiniksi.


Ja taas Linnankadulle, osoitteeseen 29, jonka kaksi puutaloa on ajoitettu vuosien 1791-1807 välille. Kaksikerroksinen puurakennus on harvinaisuus, sillä kaupungin rakennusjärjesrys kielsi useamman kuin yhden kerroksen rakentamisen puusta vuodesta 1823 eteenpäin. (Jonka jälkeen oli siis esim. sallittua rakentaa yksi kerros tiilestä ja toinen puusta, ja näitähän näkee kyllä.)


Vieressä, Linnankadun ja Ursininkadun kulmassa, Turun kivipainon tehdasrakennuksen juuressa, on tämä pieni, 1821 valmistunut talo.


Linnankatua eteenpäin. Puistokadun kulmaan valmistui Turun akatemian kliinisen instituutin rakennus juuri ennen paloa. Sellaisena se ei ehtinyt toimia, monena muuna kyllä, mm. tullin tiloina, ja pihasiivessä toimi pitkään retkeilymaja. Mutta varsinaisesti kiinnittäkää huomionne keltaiseen puurakennukseen vasemmalla.


Linnankatu 41:ssä on ns. Köydenpunojan talo 1700-luvun puolivälistä. Qwenselin talon tavoin sen umpipiha on säilynyt, ja kurkistimme myös sinne.


Lisää aiheesta:

Mikko Laaksonen - Juri Nummelin: Turun arkkitehtuuriopas

Mikko Laaksonen: Turun puutalot

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...