torstai 10. syyskuuta 2015

D-Day: Longues-sur-Mer

Atlantin valli koostui monenlaisista linnoitteista ja asejärjestelmistä. Yksi niistä oli Longues-sur-Merin rannikkotykistöpatteri, jota alettiin rakentaa syyskuussa 1943 ja valmistui toukokuussa 1944. Alunperin merivoimien 260 patteristoon (MAA.260) kuulunut patteri siirrettiin myöhemmin maavoimien 1260. patteristoon (HKAA.1260).

Tulenjohtobunkkeri sijaitsi kallion reunalla ja sen sähköinen maalinpaikannusjärjestelmä oli aikansa huippua, tosin ilmapommitus katkaisi johdot taaempana oleviin pattereihin ennen taistelun alkua.






Näkymä ylemmältä tasolta merelle kesäkuun 6. päivän aamuna 1944 lienee ollut melkoinen.


Alemman tason näkymiä. Sähköinen tulenjohtojärjestelmä sijaitsi näissä tiloissa.


Näkymä mereltä päin eli vihollisperspektiivi.


Patteriston kasematit häämöttivät jo pellon takana...


mutta sitä ennen katsottiin pari pienempää, lähipuolustukseen tarkoitettua tuliasemaa. Tässä lienee ollut kuoppa 80 mm kranaatinheittimelle.


Konekivääri tai pienempi tykki lienee tässäkin sijainnut.


Ammusvaraston sisäänkäynti.


Longues-sur-Merin patteri on siitä erityinen että sen tykit säästyivät sodanjälkeisestä romumetallin kierrätykseltä. Aseistuksena olivat 150 mm tsekkiläiset Skodan tehtaan laivastokanuunat.

Läntisin tuliasema...


ja sen kattoa.


Järjestyksessä seuraava kasematti edestä...


ja takaa.


Lähikuvat tykistä kertovat että ruoste raiskaa tätä muinaisjäännettä vääjäämättä.



Kolmannen asema oli tykki lurpallaan...


kuin vertauskuvana sille että betonikatto oli osumasta romahtanut, ja päivä paistoi entiseen ammusvarastoon.


Neljäs kasematti olikin sitten täysin tohjona, ei kuitenkaan D-päivän taistelujen seurauksena, vaan siksi että paikalla ollut brittien it-tykkien ammusvarasto oli räjähtänyt.




D-päivänä tämä Omaha- ja Gold-rantojen välissä sijaitseva  patteri kävi taistelua amerikkalais-, brittiläis- ja ranskalaisalusten kanssa aina iltaan asti. Brittiarmeija valtasi sen seuraavana päivänä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...